KPL kohtasi Kiteen Rantakentällä KiPan maanantai-illan pelissä. Ensimmäisellä jaksolla Kitee oli selvästi vahvempi, mutta KPL teki kovan nousun voittaen sekä toisen jakson että supervuoroparin. Näin KPL otti jo 13. voittonsa peräkkäin runkosarjassa. Voitollaan KPL säilytti luonnollisesti paikkansa sarjataulukon kärjessä.
Hutunkeiton voiton vei Kiteen kapteeni Valentin Ikonen ja KiPa valitsi sisävuoron. Kiteen kärjen KPL:n ulkokenttä sai pidettyä kurissa. Samu-Kalle Varonen pääsi etenemään ja Kitee rakensi palottoman ajolähdön. Sami Mikkolanaho löi kumuran Juho Hacklinin eteen ja Varonen toi KiPan ensimmäisen juoksun. Lassi Vasarainen löi kakkospuolelle ja pallo livahti Tommi Mäentaustan syöksy-yrityksestä huolimatta läpi.. Koplan onneksi pallo pysähtyi mainostaulun tukipuuhun – muussa tapauksessa lyönti olisi voinut olla kunnarin arvoinen. Nyt siitä tuli vain yksi juoksu ja KiPan johdossa lähdettiin vuoronvaihdolle. KPL:n sisäpeli ei kulkenut toivotulla tavalla. Ajolähtö saatiin aikaiseksi, mutta kotiutus ei onnistunut.
Toisessa vuorossa KiPa sai tehtyä kolme lisäjuoksua. Samu-Kalle Varonen kotiutti Elmeri Purmosen. Sitten Valentin Ikonen erittäin kovaa kulkeneen Jesse Eskelisen. Edellä mainitut juoksut syntyivät lyhyillä lyönneillä: Ensimmäistä yritti hakea Janne Kivipelto laihalla menestyksellä. Toisessa oli hyvin mukana Arttu Ruuska, mutta Eskelisen nopeus riitti. Kasperi Kaksonen löi vielä kakkosjatkeelle painuvan lyönnin ja Varonen toi lukemiksi jo 5-0.
Koplan tasoittavalla Ville Pesu syöksyi kakkospesällä suoraan pesävahdin jalkoihin ja satutti hieman itseään. Hän pystyi onneksi kuitenkin jatkamaan peliä. Ruuska ja Iiro Nokkala järjestivät pesät täyteen ja Ossi Meriläinen tuli lyömään, mutta tuloksetta. Pesu paloi kakkoselle ja heti perään Ruuska kolmoselle, kun lyönti meni suoraan Hannes Pekkisen räpylään. Jasperi Luoma vaihtoi Nokkalan vielä kolmospesälle. Nokkala paloi kuitenkin kotipesään, kun Jarkko Matikka teki hienon ulkopelisuorituksen kolmospesän kulmalta Elias Pitkäsen lyödessä. Kolmanteen vuoroon kotijoukkueen johtaessa 5-0.
Kolmas ulkovuoro oli Koplalta varmempaa peliä kuin kaksi ensimmäistä, eikä KiPa saanut juoksutiliään kasvatettua. Koplan sisävuorolla Pesu meni kärjeksi ja Matti Saukko vaihtoi hänet kakkoselle. KiPan Pekkinen nappasi hyvällä suorituksella Matti Latvalan varsilyönnin kiinni ja poltti Saukon kakkoselle. Hacklin vaihteli Latvalan kakkospesälle ja kun takapesät olivat täynnä, Elias Pitkänen tuli lyömään. Kiteen ulkokenttä suoritti komeasti ja poltti sekä Pesun kotiin että Latvalan kolmoselle. Pahaksi onneksi Latvala joutui matkalla vielä väistämään ulkopelaajaa, joka hidasti hänen menoaan. Ei juoksuja tähänkään vuoroon Koplalle.
Neljännen vuoroparin alkajaisiksi Elmeri Purmonen meni kentälle todellisella taitolyönnillä, kun vähän harvemmin nähty pystyvarsi onnistui komeasti. Kiteen sisäpelissä tuntui tässä vaiheessa peliä onnistuvan aikalailla kaikki; leikitellen he saivat pesät täyteen. Palotonta ajolähtöä tuli purkamaan Varonen. Komealla taitolyönnillä tilanteeksi 6-0 ja Koplan ulkokenttä näytti hölmistyneeltä. Jasperi Luoma poltti etenijän kotipesään hyvällä suorituksella linjasta ja yksi palo saatiin tauluun. Valentin Ikonen puolestaan täytti pesät komealla lyönnillä keskisaumaan. Seuraava lyönti meni kohti Matti Latvalaa, joka poltti varmasti Hannes Pekkisen kotipesään. Sami Partanen löi vielä palloa väliin ja näin Kitee johti jo 7-0. Kolmannen palon haki Matti Latvala ykköspesältä.
Jos KPL:n ulkopeli on ollut pomminvarmaa 12 edellisessä ottelussa, niin Kiteellä ensimmäinen jakso ei luvalla sanoen parasta Koplaa ollut. Kun sisäpelissä ei myöskään saatu tulosta aikaan, vei KiPa ensimmäisen jakson puhtaasti 7-0.
Toinen jakso alkoi räväkästi, kun Ville Pesu kiskaisi kunnarin tyhjään kenttään; pallo meni kakkospuolelta läpi. Juho Hacklin pamautti samalta puolelta läpi ja kotiutti Pesun. Näin vuoro vaihtui Koplan 0-2 johdossa. Kitee ei saanut juoksuja tehtyä tasoittavalla vuorolla. Vuoro päättyi lyhyeen, kun Janne Kivipelto vei Kiteen sisäpelaajia kuin litran mittaa ja hankki kolme paloa yhdellä iskulla. Muutenkin Kivipellon lukkarityöskentely oli koko illan erinomaista, jälleen kerran.
Toisessa vuorossa Kitee sai napattua kärkipalon Tommi Mäentaustasta. Palon teki Valentin Ikonen. Yhden palon ajolähtö saatiin kuitenkin rakennettua. Kotiuttamaan pääsi ensimmäistä kertaa Kiteen illassa Janne Kivipelto. Kotiutus ei onnistunut ja Kivipellosta taktinen palo. Seuraavaksi yrittämään tuli Ossi Meriläinen. Lyönti suuntautui kohti kolmospesän kulmalle, mutta Matti Saukosta palo kotiin. Tasoittavalla vuorollaan Kiteen Juuso Lattu ja Valentin Ikonen hoitivat varmasti etupesät täyteen. Näytti jo siltä, ettei vaihtolyönneistä tule mitään, mutta Sami Partanen sai kuitenkin kuin ihmeen kaupalla erikoisen rajalyönnin aikaan. Tällä pesät täyteen ja yhden palon ajolähtö. Sami Mikkolanaho löi pallon komeasti kakkosjatkeelle, mutta etenijän lähtö kesti kolmospesällä. Niinpä koppari Tommi Mäentausta nappasi palon komealla heitolla kotipesään. Jatkotilanteessa Valtteri Luoman heittosuoritus oli aivan käsittämättömän kova. Näytti siltä, että hän on menossa väärään suuntaan, kompastuu ja siitä huolimatta etenijä paloi selkeästi kotipesään.
Vaikka kakkoskärjen tilanteen rakentelu kaatui koppilyöntiin kolmannen vuoron aluksi, on erikseen mainittava Iiro Nokkala, jonka vaihtolyönnit olivat tänäänkin erinomaisella tasolla. Ville Pesu lähti täyttämään ykköspesää, kun Tommi Mäentausta oli haavoittunut. Matti Saukon keskipompun haki Pekkinen vuorenvarmasti ja poltti Pesun kakkoselle. Matti Latvala vaihtoi Saukkoa eteenpäin kakkoselle ja eteni itse ykköspesälle. Hacklinin pomppu nousi varmasti ja Saukko eteni kolmoselle. Ajolähtöön tuli lyömään Janne Kivipelto, jonka lyöntipäivä ei tänään ollut paras mahdollinen. Lyhyellä kotiutusta yritettiin, mutta Jarkko Matikan hyvällä suorituksella palo kotipesään Matti Saukosta. Jos ei ollut tänään Kivipellon paras lyöntipäivä, ei se sitä ollut myöskään Meriläisellä, jonka kotiutuslyönti epäonnistui ja Matti Latvalasta kolmas palo kotipesään. Tasoittavalla vuorollaan Kitee sai rakennettua palottoman ajolähdön. Matti Latvala poltti komeasti Samu-Kalle Varosen kotipesään. Valentin Ikosen kotiutusyritys päätyi loistavasti liikkuneelle Valtteri Luomalle, joka poltti etenijän varmasti kakkospesälle. Kenttä tyhjeni samalla, koska lyönti meni kopiksi. Juuso Latusta haettiin kolmas palo ja tällä kertaa asialla oli Iiro Nokkala. Näin lukemat ennen viimeistä vuoroa edelleen 0-2.
Neljännen aloittavalla vuorolla KPL rakensi palottoman ajolähtön kärjestä. Heti ensimmäisellä lyönnillään Juho Hacklin löi pallon kovaa keskisaumaan ja Mäentausta toi luvuiksi 3-0. Kolmannella lyönnillään Hacklin löi upean varsilyönnin ja täytti pesät uudelleen. Kivipelto yritti kotiuttaa Saukkoa lyhyellä, mutta Matikka teki palon kotipesään. 4-0 juoksun Kitee lahjoitti Koplalle, kun ulkokentässä pallo poltteli pahasti. Juoksu merkittiin Ossi Meriläisen lyöntisarakkeeseen, tuojana Latvala. Kitee sai vielä kolmostilanteen rakennettua viimeisessä sisävuorossaan. Yhden juoksun Kitee sai myös tehtyä ja näin toinen jakso päättyi lukemin 1-4.
Supervuoroparin hutunkeiton voittanut Kitee aloitti sisävuorolla. Elmeri Purmosesta KPL teki ensimmäisen palon ykköspesälle. Toinen palo tuli Juuso Latusta. Etupesät Kitee sai kuitenkin täytettyä ja lyömään tuli Valentin Ikonen. Hänet nollasi Matti Saukko loistavalla liikkeellä ja poltti etenijän kolmospesälle.
KPL:n sisävuorolla kärjessä Mäentausta ja Saukko tekivät varmaa työtä ja Latvala pamautti pesät täyteen. Lyömään palottomaan ajoon tuli Juho Hacklin, joka veti pallon väliin ensimmäisellä lyönnillään ja Mäentausta toi kotiin voittojuoksun. Näin supervuoropari Koplalle 0-1 ja koko ottelu jaksoin 1-2 (7-0, 1-, 0-1).
Ottelun tilastot tästä.
KiPa:
- 3-tilanteet 20
- kärkilyönti% 52
- Palkitut: I Samu-Kalle Varonen, II Jesse Eskelinen, Ruutu-tähtipelaaja Hannes Pekkinen
KPL:
- 3-tilanteet 15
- kärkilyönti% 62
- Palkitut: I Ville Pesu, II Juho Hacklin
Seuraavan kerran KPL pelaa perjantaina 23.7. klo 18:00 KSS Energia Areenalla. Tuolloin vastassa Joensuun Maila. Lajilegenda Toni Kohonen palaa tuossa ottelussa pelikentille loukkaantumisen jälkeen ja pelaa uskomattoman 1000. superpesisottelunsa! Tervetuloa katsomaan ja kannustamaan! Liput tuohon otteluun tästä.
Comments