Jere Pelkonen osaksi KPL:n valmennustiimiä

Jere Pelkonen (s. 1998) liittyy osaksi Koplan valmennustiimiä. Kaksi edellistä kautta Oulun Lipossa valmennustehtävissä toiminut Pelkonen ottaa vastuulleen poikien Superpesisjoukkueen pelin johtamisen. Kakkospelinjohtajana poikien joukkueessa häärää Pelkosen tukena suurellekin yleisölle varsin tuttu mies, menneellä kaudella pojat SM-pronssille johtanut Eero Pitkänen. Miesten Superpesisjoukkueessa osana Iiro Haimin valmennustiimiä Pelkonen saa vastuulleen video- sekä lajivalmennusta. Lisäksi hän osallistuu KPL:n C-poikien valmennukseen kakkospelinjohtajana. C-poikien viuhkassa nähdään tulevana kesänä Juuso Ilander, joka johtaa myös miesten Ykköspesisjoukkueen peliä.


Jere Pelkonen on nuoresta iästään huolimatta ehtinyt jo valmentaa nuorten joukkueita ja miesten suomensarjaa sekä Sotkamossa että Oulussa. Valmentajana hän aloitti Sotkamossa vuonna 2017 opiskellessaan urheilulukiossa. Menneenä kesänä Pelkonen johti peliä poikien Superpesiksessä sekä miesten suomensarjassa, samoin kuin toimi Oulun Lipon miesten Ykköspesisjoukkueen lajivalmentajana.


Pelkonen kertoo, että siirtyminen Kouvolaan tuli ajankohtaiseksi, kun Eero Pitkänen otti yhteyttä ja kyseli Pelkosen halukkuutta tulla valmentamaan Pallonlyöjiin. KPL:n pitkäaikaisista valmentajista Pelkonen kertoo tunteneensa ennestään Eero Pitkäsen lisäksi Juuso Ilanderin. Iiro Haimin kanssa Pelkonen on pitänyt vasta muutaman yhteise palaverin. Niiden perusteella hän uskoo yhteistyön jatkossa olevan erittäin hedelmällistä ja opettavaista.


Joensuussa opiskeleva Pelkonen toteaa Kouvolan olleen yksi haaveista valmentamisen saralla tässä vaiheessa uraa.


- Ekon (Eero Pitkänen) kanssa ruvettiin yhdessä miettimään juttuja ja itselle tämä on varmasti kehittymisen kannalta paras vaihtoehto. Päätös oli helppo ja saatiin hyvin kuviot yhdistettyä niin, että talven voin opiskella Joensuussa. Marraskuun alussa tulen pitemmäksi pätkäksi Kouvolaan sekä käyn säännöllisesti talven mittaan joukkueiden leireillä ja harjoituksissa. Keväällä sitten muutan kesäksi Kouvolaan. Todella otettu olin siitä, että Pitkänen ja kumppanit pyysivät valmentamaan Koplaan, Pelkonen iloitsee.


Eero Pitkänen on tyytyväinen, kun Kouvolaan on löytynyt uusi, nuori valmentaja.

- Ihan yhtä tärkeää kuin pitää huolta siitä, että seurassa on hyviä pelaajia, on pitää huolta myös siitä, että on riittävästi laadukkaita valmentajia. Ollaan jo jonkun aikaa hieman vahvistusta valmennuspuolelle etsitty ja kaivattu. Nyt löytyi hyvä tyyppi ja siksi häneen oltiin yhteydessä. Pelkonen on innokas ja intohimoinen pesismies. Aika nopeasti löysimme yhteisen sävelen, Pitkänen tarinoi.


- Kouvola on varmasti nuorelle valmentajalle hyvä ponnahduslauta uralla eteenpäin. Jere pääsee tekemään töitä Iiro Haimin ja muiden hyvien valmentajien kanssa ja siitä on hänelle valmentajana kehittymiseen varmasti hyötyä. Uusi valmentaja tuo joukkueisiin mukanaan uusia tuulia, kun tulee pesäpallokarttaa ajatellen ihan toiselta puolelta Suomea. Pelaajille voi tätä kautta saada hyviä uusia juttuja kehityspolulle, Pitkänen lopettaa.


Jere Pelkosen ja KPL:n välille solmittu sopimus on miesten sekä poikien Superpesiksen osalta mallia 1+1 vuotta. C-poikien osalta on sovittu tällä erää kauden 2022 valmentamisesta.


Jere Pelkonen


​TOIMISTON TAVOITAT:

Kouvolan Pallonlyöjät ry.
Salpausselänkatu 40, 3. kerros
45100 KOUVOLA
Puhelin: 040 358 6719
toimisto(at)kouvolanpallonlyojat.fi

​TOIMISTO AVOINNA:

Tiistai - perjantai
10:00 - 15:00

Viikonloppuisin
Suljettu

  • Facebook
  • Twitter
  • YouTube
  • Instagram