Kouvolan Pallonlyöjien kauden 2022 avausleiri näkee päivänvalon perjantaina, kun Teemu Nikkasella ja Patrik Vartamalla vahvistunut KPL kokoontuu ensimmäisen kerran porukalla yhteen. Leiriviikonloppu sisältää kaikkea muuta kuin pesäpalloa, sillä Kopla marssii taistelulajien, cooperin testin ja padelin syövereihin.
Kauden 2021 paras lukkari Janne Kivipelto lähtee kohti uutta kautta uusin metodein.
- Pitkästä aikaa olen talvikauden töissä ja varmaan yli kymmenen vuotta on siitä, että asun siellä missä joukkue on, Handelsbankenilla yritysasiakasvastaavana työskentelevä Kivipelto kertoo.
Oman lisämausteensa tuo uusiutunut harjoitusohjelma, jossa joukkuekaveri Juho Hacklinilla on suuri rooli, kun hän suunnittelee ”Jauhon” fysiikkaohjelman.
- Kiva on aloittaa uusi kausi. Joukkueesta on odottavainen fiilis. Saatiin kaksi kovaa vahvistusta mukaan. Hyvät on askelmerkit lähteä jatkamaan hommia. Viime kausi pelattiin hyvin ja varsinkin ulkopelissä otettiin selvä harppaus. Tuntui, että yhteispeli parani siinä huomattavasti, kun kaikki tiesivät mitä muut tekevät, Kivipelto pohtii.
Kuudetta kauttaan KPL:ssä aloittavan Kivipellon syksy on mennyt flunssan kourissa, eikä mies vielä avausviikonloppuna ole täydessä iskussa.
- Cooperin testiä tuskin juoksen. Vaikea sanoa kuka juoksee pisimmälle, Tommilla on ainakin hyvä nopeuskestävyys. Laji kuin laji, niin häviäminen ärsyttää, Kivipelto pohtii lauantaina pelattavasta padel-turnauksesta.
Lauantaina kello 15.30-17.30 pelattavaan padel-turnaukseen on yleisöllä vapaa pääsy! Turnaus pelataan Easy Padelin hallissa Vanhalla Kuusantiellä.
Seuraa leiriviikonlopun tunnelmia Koplan some-kanavista!
Janne, mahtavaa kuulla, että joukkueessa on odottavainen fiilis! Se on just se juttu, mikä luo menestystä ja pitää joukkueen hengen korkealla. Oon itekin huomannut, että kun joukkueessa on hyvä meininki, niin kentälläkin asiat rullaa paremmin. Toi fiilis on kaiken a ja o, kun kausi starttaa ja paineet kasvaa. Tsemppiä kauteen ja toivottavasti saadaan nähdä paljon upeita pelejä! Muuten, ootko ikinä miettinyt, miten samuraihenki vois inspiroida joukkueen taistelutahtoa? katana miekka vois olla mielenkiintoinen. Onnea!