top of page

Finaalisarja vauhtiin – Kumpi vie pojan?


Kouvolan Pallonlyöjät ja Joensuun Maila huipentavat kauden 2018 finaaliotteluissa. KPL:lle finaalipaikka on Superpesiksen historiassa kolmas, JoMalle finaalipaikka on ensimmäinen.

KPL:n edellinen mestaruus on kaudelta 1976. Joensuussa kultaa ei ole huuhdottu koskaan. Edellisen kerran KPL pelasi finaaleissa kausina 2009 ja 2010, jolloin KPL saavutti SM-hopeaa.

KPL:n pelaajista SM-kultaan ovat yltäneet Anssi Lammila ja Juha Korhonen. Joensuulaisista Lauri Kivisellä, Tuomas Jussilalla, Aleksi Rautiaisella ja Mikko Kemppaisella on SM-kultaa palkintokaapissa. Pelinjohtaja Petri Pennanen saavutti pelaajana kaksi SM-kultaa.

Joukkueet ovat kulkeneet hyvinkin erilaisen reitin finaaliotteluihin. Runkosarjan voittaja KPL teki täyden päivätyön puolivälierissä Kiteen Palloa vastaan, mutta selvitti tiensä välieriin 3–1 voitoin. Välierissä KPL väänsi Sotkamon Jymyä vastaan viidenteen otteluun saakka, mutta lähes 3900 katsojan riemuksi mustakeltaiset selvittivät tiensä finaaleihin otteluvoitoin 3–2.

Matti Iivarinen on toista kertaa pelinjohtajana finaaleissa


Runkosarjan kolmantena pudotuspeleihin lähtenyt Joensuun Maila osoitti sisukkuutta puolivälierien ensimmäisessä ottelussa JymyJusseja vastaan, kun se nousi lähes mahdottomasta tilanteesta avausvoittoon.  Lopulta sarja päättyi JoMalle 3–0. Välierissä joensuulaiset yllättivät suurimman ennakkosuosikin Vimpelin Vedon. Erittäin tiiviin ulkopelin ansiosta Veto jäi juoksuitta joka toisessa jaksossa ja JoMa eteni 3–0 voitoin finaaliin.

– Tässä vaiheessa on seulottu joukkueita ja kaksi on enää jäljellä. Tasaiset ja hyvät joukkueet jäljellä. He ovat saaneet levätä ja rauhallisemmin valmistautua. Meillä on ollut hektisempää. Peli näyttää millainen vaikutus asioilla on, KPL:n pelinjohtaja Matti Iivarinen miettii.

– Kova joukkue on vastassa. Kotiutustilanteiden ulkopeliryhmityksen muutokset ovat sellaisia, mitä yleisön kannattaa seurata.

Iivarinen voitti pelaajaurallaan mestaruuden kausina 1988 ja 1989. Pelinjohtajana Iivarinen on päässyt finaalitunnelmaan kaudella 2006 Pattijoen Urheilijoiden peräsimessä.

– Sama peli jatkuu, ilmapiiri voi olla erilainen ja yleisöä on enemmän. Ei siinä sen ihmeellisempää, keskitytään normaalisti seuraavan peliin.

Tilastot 2018 pudotuspeleissä:

Parhaat kotiuttajat:

Juha Korhonen, KPL 1+33 (1.) Juha Niemi, JoMa 0+13 (6.)

Parhaat etenijät:

Sasu Toikka, KPL 19 (1.) Konsta Kettunen, JoMa 10 (7.)

Parhaat kärkilyöjät:

Anssi Lammila, KPL 63 (1.) Konsta Kettunen, JoMa 35 (11.)


bottom of page