top of page

Finaalisarja jatkuu viikonloppuna – KPL on ladannut akut täyteen


Jännittävänä alkanut finaalisarja jatkuu lauantaina Joensuussa loppuunmyydyllä Kerubi Stadionilla. Kotijoukkue Joensuun Maila johtaa ottelusarjaa 1–0, kun se haki ensimmäisestä ottelusta vierasvoiton 0–1s (1–1, 6–6, 0–1).

KPL:n kapteeni Anssi Lammila on saanut alkuviikon aikana pyyhittyä ensimmäisen pelin pettymyksen.

– Alkuviikon korpeamisen jälkeen on tullut sellainen olo, että on taas kiva pelata pesistä. Hieno mahdollisuus ja paikka päästä pelaamaan. Tiukka tulee peli olemaan, mutta pitää muistaa nauttia, Lammila muistuttaa.

Anssi Lammila, Toni Laakso ja Matti Latvala tilkitsevät KPL:n polttolinjaa


Joukkue on kerännyt latausta viikon ajan tiukkaan viikonloppuun.

– Keskiviikko ja perjantai oltiin yhdessä. Muuten ollaan treenattu omineen. Liikaa ei enää treenata tässä kohtaa, treenit on treenattu. Viikonloppuna sitten virtaa täysi.

Joensuun Kerubi Stadionilla pelin luonne muuttuu, kun pomppupeli ei ole käytössä. Lammila tiedostaa asian.

– Henkilökohtaisesti kun omaa parasta lyöntiä ei ole käytössä, niin valmistautuminen vaatii oman huomion. Sarjan paras ulkokenttä vastassa, heikoimmat kohdat on yritetty sieltä löytää. Tekee mitä vaan, niin pitää tehdä tarpeeksi hyvin. Ei taikatemppuja, mutta kuten tässä kohtaa kuulukin, niin pitää olla h-tin hyvä.

Ensimmäisessä finaalissa oli runsaasti tiukkoja pesäkilpoja


Finaaliviikonloppu on keräämässä katsomoihin paljon yleisöä. Tunnelma riittää varmasti kentällä ja katsomossa.

– Runkosarjassa meteli oli Joensuussa kova, kun ääni kaikuu siellä. Se tuo lisää fiilistä. Hemmetin hieno homma, että siellä on paikat täynnä. Ehkä eniten se vaatii kaaripeliltä, siellä pitää olla selvät näytöt ja huudot. Myös Kouvolassa on kova buumi päällä, toivottavasti hoidetaan homma Joensuussa.

– Nopeasti tulevat pelit, hirveästi ei ole aikaa palautua. Kotietu kääntyy tässä kohtaa vieraseduksi, kun paremmin sijoittunut matkustaa molempiin suuntiin.  Ei se kylläkään mitään ratkaise ja se on ollut kauan tiedossa. Viimeiset viisi päivää ovat olleet pitkiä, ennemmin sitä pelaa, Lammila naulaa.

Joukkueet kohtaavat kolmannessa ottelussa sunnuntaina KSS Energia Areenalla klo 16.00. Paikkalipunmyynti loppuu lauantaina klo 23.59. Paikkalippuja on jäljellä enää katettuun D-katsomoon. Lipunmyynti numeroimattomille paikoille E- ja B2-katsomoon alkaa pelipäivänä klo 14.00.

bottom of page