Sunnuntai-iltapäivänä kello 17:00 alkaa yksi kauden mielenkiintoisimmista kamppailuista, kun Sotkamon Jymy saapuu KPL:n vieraaksi. Viisi viimeisintä mestaruutta voittanut Jymy on ollut hankaluuksissa KSS Energia Areenalla parin viime vuoden aikana. Viime vuoden sarja-avauksessa KPL jätti Jymyn nollille lukemin 1 – 0 (5-3, 4-4) ja 2014 KPL vei ensimmäisen jakson jättäen Jymy nollille. Tällä kaudella Jymy kohdattiin Helsingin jalkapallostadionilla, jossa Jymy oli parempi 2 – 0 (4-1, 3-2). Alle 16-vuotiaat pääsevät otteluun sisään ilmaiseksi.

Anssi Lammila ja Niilo Piiponniemi ovat pelanneet hyvät kaudet numero kakkosina
KPL:n Ossi Meriläinen paukutti hurjat seitsemän juoksua perjantaina Jyväskylän Kirin vieraana. Sunnuntain ottelussa Ossi tarvii tulitukea numerolla pelaavilta kotiuttajilta. Anssi Lammilan ja Juho Hacklinin vaihtotyöskentely on ollut koko kauden hyvää. Jymyn ulkopelille on ominaista ottaa koppeja surutta pois, joten myös kärjen takana etenemisen arvo kasvaa ja etenijäjokereiden kentällemeno tärkeää. Konsta Hyötyläinen sai pallon jalkaansa perjantaina ja hänen pelaamisensa on epävarmaa. Tilalle saattee nousta omista junioreista Valtteri Luoma tai Iiro Nokkala. Perjantaina kentällemenonsa kanssa tuskaillut Tommi Mäentausta otti härkää sarvista ja kävi hiomassa kentällemenolyöntejään lauantain pelipalaverin jälkeen KPL:n C-junioreiden harjoituksissa. Halu voittaa on ainakin kova, eikä Jymy ennakkosuosikin asemasta huolimatta ole mikään valloittamaton vuori. Tällä kaudella sen kaikki kolme tappiota ovat tulleet vieraissa. Pidemmän korren ovat vieneet Hyvinkään Tahko, Kempeleen Kiri ja Kiteen Pallo.
Ajokoiraosasto Mäentausta-Nurmio-Saukko saa tehdä sunnuntaina pitkän päivätyön
KPL:n seuraava ottelu on vasta ensi viikon perjantaina kotona, joten mitään ei todellakaan tarvi säästellä. Sääennusteet lupaavat lämmintä pomppukeliä, joka on ehdottomasti KPL:n etu. Kliseisesti oma peli on voiton avaimena. Viimeisestä kahdeksasta ottelusta kuusi on päättynyt voittoon ja kotona on toistaiseksi kärsitty vasta yksi tappio.