Kouvolan Pallonlyöjät tarvitsee tiistaina runkosarjan päätöskierroksen kamppailussa kolmen pisteen voiton varmistaakseen runkosarjan nelossijan ja kotiedun puolivälieriin. KPL on varmasti viiden joukossa ja puolivälierissä KPL kohtaa joko Oulun Lippo Pesiksen tai Koskenkorvan Urheilijat. Vierasjoukkue Kiteen Pallo on sarjassa kahdeksantena. Kitee tarvitsee yhden pisteen varmistaakseen paikkansa ja minipudotuspelien kotiedun.
Lammila on kauhonut palloja varmasti
Molemmat joukkueet ovat pelanneet viime aikoina vahvasti. KPL on napannut kolmesta edellisestä ottelusta seitsemän pistettä. KPL on napannut tärkeät puhtaat voitot Hyvinkään Tahkosta ja Pattijoen Urheilijoista. Perjantaina KPL esitti varsinkin avausjaksolla kotiyleisölle hienoa peliä runkosarjan voittaja Vimpelin Vetoa vastaan.
KPL on pelannut sisäpeliä viimeisimmät ottelut yhden kärjen taktiikalla. Teemu Nurmio toipuu pienestä loukkaantumisesta ja voi olla jo pelikunnossa tiistaina. Nurmiota on paikannut Iiro Nokkala, joka on saanut ulkopelissä vastuuta. Jokerin paikan on ottanut Matti Saukko. KPL:n kärjessä aiempien kausien henkilökohtaiset ennätykset ovat joutaneet romukoppaan. Kärki Tommi Mäentausta (54 tuotua), Anssi Lammila (173 kärkilyöntiä) ja Matti Latvala (4+39 lyötyä) ovat ne jo rikkoneet. Myös Juho Hacklin (157 kärkilyöntiä) on yhden kärkilyönnin päässä omasta ennätyksestään. Kakkoskärjessä Konsta Hyötyläinen on onnistunut kahdessa ottelussa peräkkäin kotiuttamaan kahdesti.
Konsta Hyötyläinen on ollut oivassa kotiutusvireessä
Vierasjoukkue Kiteen Pallon edelliset kolme ottelua ovat tuoneet pistepussiin neljä pistettä. Joukkue on voittanut kaksi edellistä ottelua ja joukkueen kärjessä Ville Posti sekä Sami Partanen ovat olleet joukkueen näkyvimmät pelaajat. Jokereista Sami Joukainen on saanut rinnalleen Antti-Jussi Toropaisen, joka on onnistunut viime aikoina hyvin. Pelinjohtaja Mikko Huotari on hakenut Kiteelle optimaalista lyöntijärjestystä. Onkin mielenkiintoista nähdä, millä tavalla Kitee tiistain otteluun lähtee.
Ulkopelissä Kitee on ollut vahva. Joukkue on päästänyt sarjassa viidenneksi vähiten juoksuja (193). KPL:n vastaava lukema on 203. Ulkopelissä ykkösvahti Sami Partanen on osoittanut olevansa edelleen yksi sarjan parhaista etumiehistä. Myös sisäpelissä Partanen on esittänyt häikäiseviä otteita. 37-vuotias Partanen on pelannut uransa parhaan kauden sisäpelin osalta. Kärkilyöntejä Partanen on kerännyt peräti 183, joten edellinen ennätys 130 kärkilyöntiä on parantunut huomattavasti.
Joukkueet kohtasivat kesäkuun 19. päivä Kiteellä. Kitee voitti ottelun 1-0 (7-4, 2-2).
Sarjatilanne ennen päätöskierrosta:
ViVe 27 25 0 2 (354 – 115) 69
SoJy 27 24 0 3 (296 – 133) 64
JoMa 27 20 0 7 (235 – 167) 57
KPL 27 16 0 11 (223 – 203) 44
Lippo 27 13 0 14 (208 – 212) 43
KoU 27 14 0 13 (238 – 215) 41
Tahko 27 12 1 14 (234 – 239) 38
KiPa 27 13 1 13 184 – 193) 35
JymyJussit 27 11 0 16 (228 – 269) 33
KaMa 27 11 0 16 (140 – 232) 28
Kiri 27 8 0 19 (139 – 191) 26
PattU 27 8 0 19 (151 – 238) 22
KeKi 27 7 0 20 (140 – 251) 20
AA 27 6 0 21 (155 – 267) 17
joukkue, ottelut, voitot, tasapelit, tappiot, juoksusuhde, pisteet
Runkosarjan päätöskierroksella on reilusti panosta jäljellä. Kärkikolmikko on varmistanut paikkansa. Päätöskierroksen muut ottelut:
AA–Tahko JoMa–KeKi Kiri–KaMa KoU–PattU Lippo–JymyJussit SoJy–ViVe
MUUTA:
Ottelun tauolla esittelyssä KooKoon Liiga-joukkue kaudelle 2016-2017. Ennen ottelua halukkaat voivat käydä tapaamassa lätkäjätkiä ja kokeilemassa lämärinsä kovuutta jäähallin pääovien lähellä. Lisätietoja http://kookoo.fi/
Irish Pub Old Tomin loppuverryttelyissä mukana joukkueen kapteenit Anssi Lammila ja Matti Latvala.
Puolivälierät alkavat tiistaina 16.8.2016.
Commenti