Yleisö on löytänyt hienosti KSS Energia Areenalle – yleisökeskiarvo sarjan paras

Voittamattomana kotikentällään pysynyt Kouvolan Pallonlyöjät on houkutellut katsomoon jo yli 11 000 katsojaa kauden seitsemässä kotiottelussa. KPL:n 1658 katsojan keskiarvo on tällä hetkellä Superpesiksen paras. KPL on myös joukkueista ainoa, joka on pystynyt nostamaan katsojamääriään. Superpesiksen katsojakeskiarvo on notkahtanut alaspäin viime kaudesta, mutta heinäkuu on perinteisesti tuonut kesälomalaisia katsomoon.

KSS Energia Areena ilmasta kuvattuna KPL vs. Jymy-ottelussa


KPL:n toiminnanjohtaja Jukka Rasimus kiittelee joukkueen hienoa menestystä, mutta muistuttaa myös olosuhteiden olleen KPL:n puolella.

– Olemme oikealla polulla. Pelillinen menestys on varmasti suurin syy, mutta myös pitäjänteinen markkinointi tuottaa hedelmää. Olemme näkyneet monissa kanavissa ja kerätty sitä kautta huomiota. Myös meidän ottelutapahtuma on toiminut ja se on varmasti saanut ihmisiä tulemaan uudestaan, Rasimus kertoo.

– Onhan meillä ollut myös järkyttävän hyvä tuuri kelien puolesta, Rasimus myöntää.

TOP 5 yleisömäärät (keskiarvo):

  1. Kouvolan Pallonlyöjät, 1658

  2. Sotkamon Jymy, 1567

  3. Alajärven Ankkurit, 1159

  4. Vimpelin Veto, 1148

  5. Joensuun Maila, 1144

Kaakon Kahakassa vastaan IPV – Turistikatsomo palvelee

KPL:n kausi jatkuu sarjanousija Imatran Pallo-Veikkoja vastaan juhannustauon jälkeen tiistaina 27.6. kello 18.00. Kaakon Kahakassa on varmasti paljon tunnetta pelissä, kun kaksi vanhaa kiistakumppania kohtaavat pitkästä aikaa Kouvolan illassa. KPL lähti juhannustauolle sarjan neljäntenä joukkueena, iskuetäisyyden päässä kärkikolmikosta.

IPV on aloittanut sarjan ennakkoluulottomasti ja se on pelannut katsojien kannalta todella viihdyttävää pesäpalloa. IPV:n ottelut ovat olleet juoksujuhlaa, sillä se on tehnyt 89 juoksua ja päästänyt 134. Pisteitä IPV on kerännyt 12 ottelussa 12.

KPL teki perjantaina yleisöennätyksen – tiistaina yritetään rikkoa sitä


KPL on myynyt kumppaneille lippupaketteja kyseiseen otteluun. Myös pelaajat kantoivat kortensa kekoon Kopla-Diilikisassa, jossa pelaajat myivät kumppaneille lippuja (lue lisää).

Tiistaina on odotettavissa kauden uusi yleisöennätys.

– IPV:n paluu Superpesikseen on hieno juttu. Nyt saadaan todellinen paikallisvastus. Toivotamme IPV:n tervetulleeksi Superpesikseen, mutta täytyy muistuttaa, että kaakko on tällä hetkellä Koplan valtakuntaa, Rasimus naurahtaa.

Tiistain ottelussa katsojia palvelee jälleen myös Turistikatsomo. Hyvää palautetta toukokuun KPL–KiPa-ottelussa saanut Turistikatsomo avaa peliä varsinkin uusille katsojille. Turistikatsomossa kerrotaan ja neuvotaan, mistä pesäpallo-ottelussa on oikein kyse. Tarjolla on myös pesäpallon lyhyt sääntöoppimäärä ja pesäpallosanastoa. Turistikatsomon sijainti on poutasäällä C3-katsomossa.

kuvat: Teemu Parta

​TOIMISTON TAVOITAT:

Kouvolan Pallonlyöjät ry.
Salpausselänkatu 40, 3. kerros
45100 KOUVOLA
Puhelin: 040 358 6719
toimisto(at)kouvolanpallonlyojat.fi

​TOIMISTO AVOINNA:

Tiistai - perjantai
10:00 - 15:00

Viikonloppuisin
Suljettu

  • Facebook
  • Twitter
  • YouTube
  • Instagram