top of page

Ykköskoplalle täydet pisteet kotikentällä!

Joukkueen pelaajia hurraa onnistuneelle suoritukselle kotipesässä.
Kuva: Vesa Sailio

Ykköskoplan lauantainen matsi helteessä oli kolmen pisteen arvoinen suoritus. Ensimmäisen jakson hallinta jatkui toisella jaksolla ensin vain ulkopelissä mutta lopulta sisäpelikin saatiin kohdilleen. Vieraaksi saapunut Oulun Lippo kukistettiin lukemin 2-0 (8-1, 2-1).



Ykköskopla aloitti pelin vahvalla suorittamisella, kun heti ensimmäiseen vuoroon saatiin kolme juoksua - ensimmäinen harhaheitolla ja sitten Santeri Pasin sekä Jani Hoteilan lyönneillä. Juoksut toivat Ville Pesu, Matti Saukko ja Santeri Pasi. Meno jatkui läpi jakson, kun juoksuja tahkottiin yksi kerrallaan pareinaan (lyöjä-tuoja) tutut Pasi - Pesu ja Hoteila - Miki Likander sekä Matti Saukko - Jiri Joukainen. Aapo Kinnunen kiskaisi kunnarin toisen vuoron juoksukimaran päätteeksi ja Aleksi Vainio nakutti kolmannessa vuorossa tilanteeksi jo 8-0 Saukon tuomana.


Lippo onnistui kaventamaan vain yhdellä juoksulla viimeisessä vuorossa, kun Veeti Venäläinen löysi kentästä tilaa ja kotiutti Ari Lankisen. Jakso Koplalle 8-1 ja kolmostilantein 11-6.


Toinen jakso oli pitkään nihkeää molempien joukkueiden osalta. Lippo avasi juoksut Ari Lankisen hienolla lyönnillä, tuojana Niko Kjellman. Kopla sai kolmannessa vuorossa paremmin otetta sisäpelistä ja viimein ajolähdössä kun lyöjiä oli enää pari jäljellä, Lipon lukkarilta lipsui väärää ja Aleksi Niinivuori hölkötteli vapaataipaleella kotiin. Heti perään viimeisellä lyöjällä sama toistui ja Miki Likander pääsi vapaataipaleen turvin kolmoselta kotiin. Lyöjiä riitti taas mutta juoksut jäivät tähän. Ulkona puolustettiin läpi jakson hyvin ja jakso päättyi Koplalle 2-1, kolmostilanteet 20-12.


Joukkueen kakkospelinjohtaja Juuso Ilander oli tyytyväinen lopputulokseen, vaikka toinen jakso alkoikin heikommin.


- Ensimmäinen jakso oli selkeää hallintaa. Toisella jaksolla jatkoimme hyvää ulkopeliä, mutta sisällä tyhjentelimme kenttää kokeilla ja vastaavilla. Onnekkaasti nousimme voittoon lopussa!



Ykköskoplan pelit jatkuvat vieraspelireissulla Kuopioon keskiviikkona 29.5., ottelu Puijon Pesistä vastaan käyntiin klo 18.00 Osuma Areenalla.

Bình luận


bottom of page