KPL kohtasi Vimpelin Vedon sunnuntain ottelussa Saarikentällä. KPL liihotti otteluun lähdettäessä 14 ottelun voittoputkessa, jonka vahvasti kotikentällään pelannut Veto onnistui katkaisemaan jaksoin 2-0 (2-0, 4-2). Voitollaan ViVe kiilasi Koplan edelle myös sarjataulukossa ottelukohtaisella pistekeskiarvolla 2,29 (KPL 2,25).
Kopla aloitti ottelun sisävuorolla. Tilannetta saatiin rakennettua, mutta kotiutus ei onnistunut. Vimpelin ulkokentän peli oli hyvää ottelun alussa, kuten se oli läpi koko ottelun. Vimpeli aloitti sisäpelinsä aggressiivisesti. Perttu Ruuska tuli lyömään ajolähtöön. Valtteri Luoman heitto ei ihan onnistunut ja Olli Heikkala ehti kotiin kovalla etenemisellä. Vimpeli sai näin heti ensimmäiseen sisävuoroonsa onnistumisen juoksun muodossa.
Pallonlyöjien toinen sisävuoro jäi vaisuksi, eikä tilannetta saatu luotua. Tasoittavalla vuorolla Vimpelin kärki pelasi jälleen erittäin hyvin ja rakensi palottoman ajolähdön. Perttu Ruuska yritti kotiuttaa, mutta Valtteri Luomalta erinomainen suoritus ja pallo kopiksi. Lukkari Janne Kivipelto haki hyvällä suorituksella selkeän toisen palon etenijästä kolmoselle. Kolmas palo haettiin kakkospesältä, kun Elmeri Anttila lähti etenemään hieman liian innokkaasti.
Kopla sai kolmannessa sisävuorossa rakennettua ajolähdön. Ossi Meriläinen tuli lyömään. Hän löikin kumuran kenttään, mutta tällä lyönnillä ei etenemään lähdetty. Kolmossaumaan suuntautuneesta kolmannesta lyönnistä Vimpeli teki palon kotipesään. Myös Toni Kohonen pääsi yrittämään kotiutusta, mutta tuloksetta.
Vimpelin sisävuorolla Matti Saukko haki hyvällä sijoittumisella kakkoselta ensimmäisen palon Teemu Isokedosta. Lauri Vihriälä löi palloa komeasti kakkosjatkeelle ja näin Vimpeli sai kärjen kolmoselle asti. Kun pomppu pudotettiin, oli yhden palon ajolähtö valmis. Janne Mäkelä tuli purkamaan ajotilannetta. Mäkelän lyönti lähti kolmossaumaan. Kohonen yritti saada pallon syöksymällä kiinni, mutta lyönti oli loistava, eikä Valtteri Hämäläisellä ollut mahdollisuuksia polttaa etenijää kotiin. Vimpeli siirtyi 2-0 johtoon.
KPL:n viimeinen sisävuoro ei alkanut suotuisien tähtien alla, kun Tommi Mäentausta paloi ykköspesälle. Matti Saukko pääsi etenemään, mutta kun Matti Latvalan vaihtoyritys meni metsään, jouduttiin kenttä tyhjentämään kopilla. Arttu Ruuska kentälle pääsi, mutta Juho Hacklinin vaihtoyritykset epäonnistuivat, kun pomput menivät laittomiksi. Perttu Ruuska Vimpelin lautasen äärellä sai tänään hyvin otettua Hacklinilta pomppuaseen pois. "Hakin" kolmannella lyönnillä osuma mailaan oli hieman huono ja hyvin linjassa liikkunut Teemu Isoketo poltti Ruuskan. Ensimmäinen jakso ViVe:lle juoksuin 2-0.
Toisen jakson aluksi tänään KPL:n parhaana palkittu Matti Saukko haki erinomaisella suorituksella Olli Heikkalasta ensimmäisen palon kolmospesältä. Jasperi Luoma syöksyi hetkeä myöhemmin Perttu Ruuskan komean lyönnin kiinni viime hetkellä kolmospesän kulmalta, ennen kuin pallo ehti livahtaa Savonjokeen. Matias Rinta-aho löi hienon lyönnin kakkosjatkeelle ja kotiutti Veli-Pekka Yli-Hirvelän. Näin Vimpeli siirtyi heti toisen jakson aluksi 1-0 johtoon. Janne Mäkelä pääsi vielä yrittämään kotiutusta, mutta KPL:n ulkokenttä Janne Kivipellon johdolla hoiti tilanteesta kaksi paloa taululle. Omalla ensimmäisellä sisävuorollaan KPL täytti kärjestä varmasti etupesät. Sen sijaan Juho Hacklinin vaihtolyönti meni suoraan Vimpelin Severi Lassilalle ja Mäentausta paloi kolmoselle. Matti Latvala yritti jatkotilanteessa siirtää etenijöitä keskipompulla, mutta Matti Saukosta selvä palo kolmoselle. Janne Kivipelto pääsi vaihtamaan todella lujaa etenevän Ville Pesun kolmospesälle. Jasperi Luoma ja Toni Kohonen täyttivät pesät ja purkamaan tuli Ossi Meriläinen. Teemu Isoketo teki kuitenkin varman palon kotipesään.
Vimpelin sisäpeli jatkui vahvana toisen vuoroparin aluksi. Perttu Ruuska pääsi lyömään palottomaan ajolähtöön. Ruuskan toisella lyönnillä oli merkki päällä. Toni Kohonen nappasi lyönnin kopiksi ja otti välipalon kolmoselta. Ruuskan kolmas lyönti oli laiton, joten tilanteesta syntyi toinenkin palo. Vielä kahdella palolla Veto rakensi ajolähtötilanteen, mutta kotiutusyrityksestä Kohonen teki rauhallisen palon kotipesään.
KPL lähti toisen vuoron tasoittavalle hakemaan avausjuoksua otteluunsa. Kolmostilanteita oli tässä vaiheessa koko ottelussa saatu aikaan vasta kuusi. Vedon vastaava lukema oli 10. Kärjessä Mäentausta ja Saukko menivät varmasti kentälle. Hacklinin varsilyönti ei ihan täydellinen ollut, mutta kun pallo hieman pomppasi Vedon ulkopelaajan räpylästä, KPL sai palottoman ajolähdön. Matti Latvala tuli lyömään. Latvala löi kumuransa komeasti kolmospuolelle ja Tommi Mäentausta toi lukemiksi 1-1. Tässä tilanteessa lähdettiin kolmanteen vuoropariin.
Vimpeli sai kahden palon tilanteessa sisävuorollaan miehen kolmoselle asti. Matias Rinta-aho onnistui lyönnissään jälleen suunnaten pallon kohti kakkospesää. Pallo ohitti sekä Arttu Ruuskan että Matti Latvalan ja Olli Heikkala toi lukemiksi 2-1. Isoketo löi vielä komeasti kakkosjatkeelle. Rinta-aho ei kovin hanakasti lähtenyt etenemään kohti kolmospesää, mutta kun Mäentaustan heitto jäi hieman vajaaksi, sai Veto jälleen miehen kolmospesälle. Rinta-aho lähti ilmeisesti merkkivirheen seurauksena etenemään kohti kotipesää, mutta Severi Lassilan lyönti meni kopiksi Valtteri Hämäläiselle. Severi Lassila pääsi hetkeä myöhemmin epäselvän tilanteen päätteeksi etenemään kakkospesälle. Lassila eteni tämän jälkeen suoraan kakkospesältä kotiin asti, kun Janne Mäkelä viimeisenä lyöjänä iski pallon kakkospuolelta Savonjokeen komealla lyönnillä. Näin ViVe siirtyi jo 3-1 johtoon.
Sisäpeli oli KPL:n tasoittavalla vuorolla kovin nihkeää. Sekä Mäentaustasta että Pesusta Vimpeli sai helpot palot. Kakkoskärkeen siirryttiin kahden palon tilanteessa, eikä jaksovoiton kannalta hyvältä näyttänyt tässä vaiheessa. Tilanne vaikeutui entisestään, kun Arttu Ruuska ei etenemään päässyt. Toni Kohonen saatteli Jasperi Luoman ykköspesältä kolmoselle asti. Juho Hacklin pääsi viimeisenä lyöjänä yrittämään, mutta Olli Heikkala nappasi pallon komeasti kiinni ja päätti vuoron.
Olli Heikkala aloitti ViVen viimeisen sisävuoron upealla rajaleikkurilla ja siirtyi suoraan kakkospesälle asti. Tilannetta Veto rakensi jälleen hienosti ja Perttu Ruuska yritti kotiutusta näpyllä. Matti Saukko haki kotipesästä palon. Ruuska onnistui seuraavassa hetkessä kotiuttamaan Jere Saukon ja ViVe siirtyi jo 4-1 johtoon.
Viimeiseen sisävuoroon lähdettiin selkä seinää vasten. Olihan Koplan sisäpeli ollut läpi ottelun heikkoa. Vimpelin ulkopeli oli myös kotikentällä tänään erittäin hyvää. Vielä hankalammaksi tilanne muuttui, kun Mäentausta paloi ykköspesälle Lauri Vihriälän toimesta. Matti Saukon näpy ei ollut riittävä ja hetkistä myöhemmin Ville Pesusta tuli toinen palo taululle. Pesät saatiin vielä täyteen kahden palon tilanteessa. Kivipelto onnistui kotiuttamaan Matti Saukon, joka toi tilanteeksi 4-2. Veto sai tehtyä kolmannen palon Hacklinista kolmospesälle ja näin ottelu päättyi Vedon voittoon.
Katso ottelun tilastot tästä. Yleisöä Saarikentällä oli kärkiottelun arvoisesti 2673 henkilöä.
Seuraavan kerran KPL pelaa KSS Energia Areenalla keskiviikkona 28.7. klo 18:00. Tuolloin vieraaksi saapuu Koskenkorvan Urheilijat. Liput tuohon otteluun tästä.
Comments