Valtakunnallisten pesäpalloleirien ilmoittautuminen alkoi tänäkin vuonna melkoisella ryminällä! Kouvolan Tenavaleirille 8.–13. heinäkuuta ilmoittautui ensimmäisen tunnin aikana yli 100 joukkuetta. Kouvolan Pallonlyöjät on kotileirillä mukana peräti neljällä joukkueella.
KPL:n Tenavaleirijoukkueet kunnioittavat nimissään KPL:n legendoja. Naket, Pepet, Lököt ja Rymyt ovat Matti Lautalan, Pertti Salosen, Pertti Longan, Markku Löfmanin ja Reijo Hakan lempinimiä KPL:n kultaisilta ajoilta.
Edellisen kerran Tenavaleiri pelattiin Kouvolassa vuonna 1991.
KPL on tulevana kesänä peräti 13 joukkueella leiritoiminnassa mukana. Tenavaleirin neljän joukkueen lisäksi Haapajärven Naperoleirillä on Koplasta kolme joukkuetta, Tampereen Suurleirillä kolme joukkuetta ja Seinäjoen Nuorisoleirillä kolme joukkuetta.
Kaikkiaan ensimmäisen tunnin aikana leireille ilmoittautui 375 joukkuetta. Kaudella 2017 leiritoimintaan osallistui yhteensä 398 joukkuetta.
Lisätietoa valtakunnallisista leireistä:
Kommentare