Silmäoptiikan otteluraportti: Täydet pisteet Raahesta!
- KPL
- 2.8.2019
- 2 min käytetty lukemiseen

KPL haki kolme pistettä Raahessa pelatusta ottelusta Pattijoen Urheilijoita vastaan. Vähäjuoksuinen ottelu oli todellista ulkopelin juhlaa, sillä ottelussa nähtiin ainoastaan yhteensä seitsemän juoksua. Kolme pistettä lähti Koplan matkaan lopulta lukemin 0–2 (1–2, 1–3).
– Ehdottomasti tyytyväinen pitää olla. Tuplareissusta kokonaisuudessaan hyvä saldo. Pitää myös ottaa huomioon, että eilinen painoi väkisin jaloissa, mutta pystyimme hyvään peliin, KPL:n pelinjohtaja Matti Iivarinen hehkutti.
KPL oli tehnyt lyöntijärjestykseen pieniä muutoksia juuri ennen ottelua, kun Antti Hartikainen oli siirretty numerolle yhdeksän ja Sasu Toikka puolestaan numerolle kolme. Hartikainen pelasi ulkokentällä täysipainoisen ottelun, mutta ei käynyt lyömässä kertaakaan.
Ensimmäisellä jaksolla, kuten ei myöskään toisella, ei juoksuilla juhlittu. Molempien tilanteiden rakentelu oli hieman nihkeää ja se näkyi myös kolmostilanteiden määrässä, jotka KPL voitto avausjaksolla lukemin 4–8.
Juoksuhanat avautuivat toisen tasoittavalla, kun Juho Hacklin ja Matti Latvala jatkoivat hyviä lyöntivireitään. Hacklin löi kotiin Matti Saukon ja Latvala puolestaan Toikan. Jakson kolmas ja Pattijoen ensimmäinen nähtiin seuraavalla vuorolla, kun Jari Törmänen kotiutti Timo Kallion.
Sisäpelien nihkeästä suorittamisesta kertoivat myös avausjakson kärkilyöntiprosentit, jotka olivat PattUlla 52 ja Koplalla 45.
– Täällä on monesti ollut vähän nihkeää ja tilannemäärät jäävät pieniksi, niin tänäänkin. Onneksi saimme tarvittavat juoksut lyötyä, ottelun parhaana palkittu Matti Latvala kommentoi.
Toinen jakso oli Latvalan näytöstä. Jakson neljästä juoksusta Latvala nimittäin löi kolme ja lähes kaikki kolmoskopparin eteen suuntautuneella kumuralla.
– Hyvä peli osui itselleni. Kotiutusvastuu vähän kasvoi, kun Toikka siirtyi kolmoseksi. Tilanteet tulivat myös aika voimakkaasti minun kohdalleni.
Ensimmäisenä Latvalan lyönnistä kotiin juoksi ensimmäisessä vuorossa Saukko. Seuraavat kaksi kotiutusta tuli toisessa ja neljännessä vuorossa. Molemmilla kerroilla kotiin kiiti Juho Hacklin.
– Kaverilla on kokenut ykköskärki, joka tekee tilannetta hyvällä teholla. Takatilannetta pelasimme hyvin, eikä PattU päässyt pelin päälle oikein missään vaiheessa.
PattU pyrki vielä neljännen tasoittavalla nousemaan rinnalle ja ohi. Kotijoukkue saikin palottoman ajolähdön, josta Juuso Keski-Koukkari täräytti kumuralla raahelaisten jakson ensimmäisen juoksun. Seuraavista kotiutusyrityksistä KPL kuitenkin napsi palot ja päätti ottelun voittoon.
– Hyvä reissu meille, ei nämä kahden pelin retket ole ikinä helppoja. Todella tyytyväinen pitää olla näihin viiteen pisteeseen, Latvala iloitsi.
– Odotetunlainen ottelu, enkä uskonut, että kovin suuria juoksumääriä tulee. Tuollaista vääntämistä tuo peli oli. Olimme siihen myös valmiita ja ulkopeli oli hyvää. Sisäpeli ei ollut ihmeellistä mutta tarvittavat juoksut saimme, Iivarinen päätti.
Koplan “Jäämeren” tupla tuotti lopulta viisi sarjapistettä kuudesta, kun yksi karkasi keskiviikkona Kempeleen Kirin pussiin. KPL:n pelit jatkuvat seuraavan kerran sunnuntaina KSS Energia Areenalla, missä pelataan kiihkeä kärkikamppailu Vimpelin Vetoa vastaan!
Komentar