KSS Energia Areenan kauden ennätysyleisö, lähes 3100 katsojaa näki KPL:n ja Vimpelin Vedon kärkimatsissa huikean pesisnäytelmän. Veto vei kolmanteen kotiutuslyöntikilpailuun venyneen ottelun lopulta lukemin 1–2k (2–3, 4–2, 0–0, 1–2). – Tiukkaa se oli nollasta lähtien ja hieman se siinä aaltoili. Pitkälti sellainen ottelu, kuin mitä odotimmekin, KPL:n pelinjohtaja Matti Iivarinen kommentoi.
Kopla avasi ottelun upeasti, kun se siirtyi jo avausvuorossa kaksia juoksua eteen. Janne Kivipellon kumura tippui kenttään ja Tommi Mäentausta kirmasi kotiin. Toisen juoksun löi Iiro Nokkala upealla näpäytyksellä ja kotiin kiiti Santeri Löppönen.
Tämän jälkeen Vedon ulkokenttä löi luukut kiinni, eikä Kopla saanut jakson aikana enempää juoksuja. Veto niitä teki kuitenkin kolme ja nappasi jaksovoiton.
Vedon ensimmäinen juoksu tuli harhaheiton turvin toisen tasoittavalla. Samalla vuorolla Janne Mäkelä löi vastustamattomalla lyönnillä Olli Heikkalan kotiin ja tasoitti juoksut.
Mäkelä oli asialla myös ViVen voittojuoksussa, joka tuli aivan neljännen tasoittavan viimeisillä hetkillä. Kumura tippui väliin, eikä Mäentaustalle jäänyt mahdollisuuksia polttaa etenijää kotiin.
– Ensimmäisellä jaksolla vähän odottelimme, että mitä tänään tapahtuu. Tiesimme, että tulee kova peli ja hyvä tasonmittaus, mutta en tiedä miksi olimme alussa pienessä kuoressa, Koplan parhaana palkittu Mäentausta kommentoi.
Hyvällä lyöntipäällä ollut Mäkelä avasi toisen jakson juoksuhanat Vedon avausvuorossa. Kopla kuitenkin hurjasteli peräti neljän juoksun tasoittavan vuoron heti perään.
Juho Hacklin kumautti Mäentaustan kotiin ja hetken päästä Sasu Toikan lyönti sirvahti ViVen polttajalta ja 400. Superpesis-otteluaan pelannut Antti Hartikainen ehti kotipesään.
Hacklinin maila oli kuumana myös toisella lyöntikierroksella, kun jälleen kerran Mäentausta toi ”Hakin” lyönnillä pisteen. Neljännen juoksun löi Toni Laakso ja pinnan toi toistamiseen Hartikainen.
Veto sai jakson aikana vielä yhden juoksun, jonka löi jälleen kerran Janne Mäkelä. Kopla kuitenkin onnistui tylsyttämään ViVen hyökkäyksen ja vei toisen jakson nimiinsä.
– Kärkipään joukkueet kohtasivat ja silloin peli on hieman erityylistä. Ilmaisia juoksuja tai vaihtoja ei juurikaan tule, tosin tänään tuli muutamia. Pelin henki on kuitenkin sellainen, ettei karkumatkalle pääse, Iivarinen kertasi.
Ottelu eteni siis supervuoroon. Superissa ei kuitenkaan kumpikaan joukkue onnistunut juoksutiliään kartuttamaan, joten ratkaisua haettiin kotiutuslyöntikilpailusta.
Kotiutuslyöntikilpailuja hakattiinkin lopulta kolme, kun ensimmäisillä viidellä parilla joukkueet tehtailivat yhdet per joukkue. Koplan juoksun löi Toni Laakso ja Vedon puolestaan viidennen kerran Janne Mäkelä.
Kahdessa seuraavassa kolmen parin kotiutuskisassa Kopla ei onnistunut kertaakaan kotiutuksissa, ja kun ensimmäisen kerran ottelussa onnistunut Perttu Ruuska löi pallon väliin ja lisäpisteen Vedon matkaan kohti Vimpeliä.
– Toisella jaksolla pääsimme peliin kiinni, mutta kuten arvata saattoi, niin pienet marginaalit tänään ratkaisivat, Mäentausta päätti.
Koplan kausi jatkuu tulevana tiistaina Alajärvellä ja kotona KPL pelaa seuraavan kerran sunnuntaina, kun kärkimatsit jatkuvat Joensuun Mailaa vastaan.
Commentaires