Pallonlyöjät Kiteen Palloa vahvempi Joensuussa


Hallipelit jatkuivat Joensuussa, kun KPL sai vastaansa Kiteen Pallon. Ottelussa silmiinpistävää oli kummankin joukkueen peli-ilo. Vaikka toki voitosta käytiin tiukka vääntö, molempien joukkueiden peli-ilme oli iloinen ja raikas. Tiukka vääntö kääntyi lopulta kummallakin jaksolla Pallonlyöjien eduksi, ja näin voitto matkasi Kouvolaan lukemin 0-2 (3-4, 4-5).

KiPa aloitti pelin sisävuorolla vahvasti ja sai rakenneltua palottoman ajon ja siitä heti kaksi juoksua. Kumpikin juoksu lähti kokeneen Sami Partasen mailasta, tuojina Jesse Eskelinen sekä Juuso Lattu.

KPL:n sisäpeli ei lähtenyt aivan maksimaalisen hyvin liikkeelle, kun sekä Tommi Mäentausta että Matti Saukko paloivat kakkospesälle. Juho Hacklin saatteli kuitenkin Arttu Ruuskan kolmospesälle asti ja Matti Latvala jatkoi järjestellen ajolähdön. Ossi Meriläinen kotiutti Arttu Ruuskan komealla lyönnillä ja näin tilanteeksi kirjattiin 2-1. Kakkoskärjestä saatiin vielä järjesteltyä ajolähtö kahdella palolla, mutta lisäjuoksut jäivät saamatta.

Toisen vuoron aloittavalla Valentin Ikonen järjesteli Kiteen Pallolle yhden palon ajolähdön. Tilanne kuitenkin kuihtui kasaan KPL:n hyvän ulkopelin ansiosta, eikä Kitee saanut lisäjuoksuja tehtyä. KPL:n tasoittava vuoro alkoi jälleen kerran Mäentaustan pomminvarmalla kentälle menolla. Tämän jälkeen KiPa sai tehtyä nopeasti kaksi paloa. Ville Pesu, Matti Latvala ja Juho Hacklin järjestelivät kuitenkin takapesät täyteen. Hacklin pamautti pallon kopparien jalkoihin ja Ville Pesu toi tilanteeksi 2-2. Seuraavaksi oli Kivipellon vuoro lyödä palloa läpi. Latvala toi 2-3:een. Ossi Meriläinen pääsi vielä lyömään kahden palon tilanteessa ajolähtöön. Hän paukauttikin pallon takaa läpi ja Juho Hacklin toi tilanteeksi 2-4. Janne Kivipelto oli lähellä ehtiä kotipesään hänkin, mutta tilanteesta tuomittiin kuitenkin kolmas palo.

Kolmannen vuoron alkajaisiksi KPL:n ulkopeli oli varsin vahvaa. Oivallisella pelipäällä ollut Sami Partanen sai kuitenkin rakennettua KiPalle ykkös-kolmostilanteen. Partasen oma eteneminen katkesi ykkös-kakkosvälille Janne Kivipellon vahvan ulkopelisuorituksen ansiosta. Varonen sai kuin saikin viimeisenä lyöjänä kotiutettua Latun ja näin kolmannen tasoittavalle lähdettiin tilanteessa 3-4. Kolmannen tasoittavalla KPL:n kärki toimi hienosti, mutta tilanne kuihtui kuitenkin melko nopeasti, vaikka Hacklin pääsikin kertaalleen yrittämään Mäentaustan kotiutusta.

Neljännen aloittavalla Saukko nappasi kolmoselta ensimmäisen palon Kasperi Kaksosesta. Toisenkin palon KiPalle aiheutti ”pyromaani”-Saukko; jälleen etenijä paloi kolmospesälle. Kun kolmaskin palo syntyi kohtalaisen nopeasti, ensimmäinen jakso päättyi KPL:n voittoon lukemin 3-4.

Toisen jakson alkajaisiksi muutenkin hyvää sisäpeliä esittänyt Jasperi Luoma kotiutti komealla välilyönnillä Juho Hacklinin. Lisäjuoksuja tilanteesta ei syntynyt, joten vuoro vaihtui tilanteessa 0-1.  Kiteen sisävuorolla Valentin Ikonen sai rakennettua kolmostilanteen KPL:n vahvasta ulkopelistä huolimatta. Matti Saukko poltti kuitenkin etenijän kotipesään ja näin Kitee ei juoksuja saanut.

KPL rakensi kärjestä palottoman ajolähdön toisen sisävuoron alkajaisiksi, mutta tilanne kuivui nopeasti kolmeen paloon. Kiteen toinen sisävuoro tuotti yhden kolmostilanteen. Viimeisenä lyöjänä Sami Mikkolanaho pamautti viimeisellä lyönnillään pallon räpylöiden kautta läpi kolmosluukusta ja tasoitti pelin 1-1:een.

Kolmannen aloittavalla Kivipelto löi ja Hacklin toi tilanteeksi 1-2. Toni Kohonen pamautti vielä Ossi Meriläisen kotipesään ja näin  kolmannen tasoittavalle lähdettiin KPL:n johtaessa 1-3.

Kolmannen tasoittavan alkajaisiksi Valtteri Luoma esitteli hurjaa heittokättään ja poltti etenijän kakkoselle. Kiteen kovassa lyöntivireessä ollut Sami Partanen oli jälleen asialla järjestellen takapesät täyteen. Hän myös kotiutti saman tien Juuso Latun kaventaen tilanteeksi 2-3. Kun enempää juoksuja ei syntynyt, siirryttiin tässä tilanteessa toisen jakson viimeiseen vuoropariin.

Juho Hacklin puhkaisi neljännen aloittavalla kakkospuolen kovalla lyönnillä ja Matti Saukko kiiruhti kotipesään. Tilanteeksi 2-4. Kahden palon tilanteessa Ossi Meriläinen pääsi lyömään ajolähtöön, ja Kiteen ulkokentän suosiollisella avustuksella syntyi KPL:n viides juoksu. Koplan johtaessa 2-5 lähdettiin Kiteen viimeiselle tasoittavalle vuorolle.

Kitee sai viimeisellä sisävuorollaan järjesteltyä takapesät täyteen, kun pallo lirvahti pariin otteeseen Matti Latvalan räpylän alta. Partanen löi jälleen Latun kotipesään kaventaen tilanteeksi 3-5. Valentin Ikonen täytti takapesät uudelleen kovalla lyönnillä ja pääsi vielä yrittämään kotiutusta tässä kuitenkaan onnistumatta. Tilanteesta syntyi paloton ajolähtö, jota Mikkolanaho tuli purkamaan. Seurauksena kotipesään ensimmäinen palo. Ajolähdön jatkuessa Varonen kavensi 4-5:een kotiuttamalla Sami Partasen. Yhden palon tilanteessa Kitee pääsi rakentamaan tilannetta uudelleen kärjestä. Juuso Lattu järjesti ajolähdön hienoilla lyönneillä ja Hannes Pekkinen pääsi yrittämään kotiutusta. Ensimmäinen lyönti lähti vaarallisesti kohti koppareita, mutta Valtteri Hämäläinen haki tilanteesta tärkeän syöksykopin. Pekkinen painoi tämän jälkeen pallon kakkosluukusta läpi ja jälleen käsillä oli Kiteen ajolähtö. Tässä vaiheessa Kitee käytti aikalisänsä ennen Sami Partasen lyöntivuoroa. Ensimmäisellä, merkatulla lyönnillä pallon nappasi hyppysiinsä illan polttajakuningas Matti Saukko ja teki kotipesään toisen palon. Partasen viimeinen lyönti kantoi kopiksi Valtteri Hämäläiselle ja näin kenttä tyhjeni, kun kaksi lyöjää oli jäljellä. Tähän tyrehtyi Kiteen takaa-ajo ja näin toinen jakso kirjattiin Pallonlyöjille luvuin 4-5 ja koko ottelu numeroin 0-2.

​TOIMISTON TAVOITAT:

Kouvolan Pallonlyöjät ry.
Salpausselänkatu 40, 3. kerros
45100 KOUVOLA
Puhelin: 040 358 6719
toimisto(at)kouvolanpallonlyojat.fi

​TOIMISTO AVOINNA:

Tiistai - perjantai
10:00 - 15:00

Viikonloppuisin
Suljettu

  • Facebook
  • Twitter
  • YouTube
  • Instagram