Kouvolan Pallonlyöjät saa välierissä vastaansa hallitsevan Suomen mestarin Vimpelin Vedon. Molemmat joukkueet selvittivät tiensä puolivälieristä puhtaalla pelillä. Veto nujersi Kiteen Pallon ja Kopla Koskenkorvan Urheilijat 3–0 voitoin.
Toni Laaksolle ottelut ovat uran ensimmäiset välierissä. Hyvävireinen Laakso ennustaa ottelusarjasta vahvojen kotijoukkueiden tasaista vääntöä.
– Ei muuta kuin nauttimaan peleistä, koskaan ei voi tietää onko viimeiset omalla uralla, Laakso kertoo.
– Kaksi hyvää kotijoukkuetta on vastakkain. Kerran pitäisi hakea voitto. Tasainen sarja on luvassa, pienet jutut ratkaisevat, Laakso jatkaa.
Toni Laakso aikoo nauttia välierien tunnelmasta
Laakson ohella myös lukkari Janne Kivipellolle ottelut ovat ensimmäiset välierissä. Keskiviikon avauskamppailu on Laakson mielestä tärkeä, mutta mies ei halua ylikorostaa sen merkitystä.
– Kärsivällinen pitää olla. Ei tässä pidä miettiä liian pitkälle, sen kuin lasettelee menemään, Laakso miettii.
Runkosarjassa Laakso kiskaisi yhden kauden lyöntiennätyksensä 3+50. Myös puolivälierissä Laakso oli kovassa vireessä, kun kolmeen otteluun lyötyjä kertyi 1+6.
– En ole mitään uutta keksinyt, samoja lyöntejä kuin aiemminkin uralla, mies naulaa.
Tällä kaudella joukkueet ovat kohdanneet kolmesti. Veto on voittanut otteluista kaksi, KPL kotikentällään yhden.
Veto on pelannut välierissä historian saatossa 29 ottelua ja voittanut niistä 21. KPL puolestaan on pelannut 15 välieräottelua ja voittanut niistä kuusi.
Joukkueet kohtasivat kaudella 2016 myös välierissä, silloin Veto oli parempi otteluvoitoin 3–0 ja marssi lopulta mestariksi. Kaudella 2009 välierissä KPL oli parempi voitoin 3–0. Tuosta joukkueesta KPL:ää edustavat vielä Juho Hacklin, Anssi Lammila ja Matti Latvala.
KPL pääsee välieriin ykkösmiehistöllä. Vedon kokoonpanosta puuttui puolivälierissä Sami Haapakoski.
Pudotuspelien tilastot
Parhaat lyöjät:
Juha Korhonen KPL 1+13, Janne Mäkelä ViVe 0+10
Parhaat etenijät:
Anssi Lammila KPL 8, Teemu Isoketo ViVe 9
Parhaat kärkilyöjät:
Juho Hacklin KPL 22, Mikko Kanala 21
Kärkilyöntiprosentit:
Anssi Lammila KPL 100%, Mikko Kanala ViVe 91,30%
teksti: Harri Liekola kuva: Teemu Parta video: Jukka Rasimus
Comments