
Jo keskiviikkona matkaan lähtenyt KPL saa torstaina vastaansa Pattijoen Urheilijat. Kotijoukkue PattU palaa juhannustauolta, KPL pelasi jo tiistaina. Ottelu tulee suorana lähetyksenä Koplaradiosta.
– Voittoa ja ensimmäistä hutunkeiton voittoa odotan. Se on tavoite. Puristan lujempaa mailaa, KPL:n kapteenina Anssi Lammilaa tuuraava Juho Hacklin kertoo yksinkertaisen reseptin hutunkeiton voittoon.
– Ekalla kertaa jännitti. Tokalla kerralla olin jo rennompi, katsotaan mitä kolmas peli tuo tullessaan. Yritän olla sellainen rento oma itseni, Hacklin jatkaa kapteenin roolista.

Juho Hacklin on pelannut tasaisen varmaa peliä
PattU on sarjan puolivälin krouvissa sijalla 11. Pisteitä raahelaiset ovat keränneet 13, joista kotikentällä on tullut kahdeksan pistettä. Ennen juhannustaukoa PattU nappasi puhtaan voiton Alajärven Ankkureista.
KPL on sarjassa viidentenä 30 pisteellä. KPL kulkee tällä hetkellä mukavassa kolmen ottelun voittoputkessa. Vierasotteluissa KPL:n peli ei ole kulkenut vielä samaan malliin kuin kotikentällä. Edelliseltä vierasmatkalta KPL kuitenkin nappasi puhtaan voiton Hyvinkään Tahkosta.
Joukkueet kohtasivat toukokuussa KSS Energia Areenalla, jolloin KPL otti 1–0 (2–2, 2–0) voiton.
– Vaikea joukkue siinä mielessä, että pelaavat kärjestä hyvin. Tulivat ulkopelissä ainakin alkukaudesta lähelle ja pakottivat lyömään kovaa. Peruspelillä pitäisi voittaa, mutta jos vähänkin lepsutaan, niin iskevät varmasti takaisin.

Valtteri Luoma on tilkinnyt Koplan etukenttää
PattUn peli kulminoituu hyvin pitkälle sisäpelissä ykköskärjen tehokkuuteen. Paluun pelikentille viuhkamiehen paikalta tehnyt Jari Törmänen on ollut raahelaisten paras kotiuttaja 0+22 tehoilla. Kärjessä Paavo Pelto on nakutellut eniten kärkilyöntejä. Joukkueen ehdoton syömähammas on kuitenkin Topi Kosonen, jonka rooliksi on vakiintunut sisäpelissä numero 3. Ulkopelissä lukkarina pelaava Kosonen pystyy sekoittamaan omalla pelillään vastustajan sisäpeliä kiitettävästi.
– Pattijoen kenttä oli viime vuonna uusi ja pallo ei kulkenut niin lujaa. Tällä kaudella se on kovettunut ja uskon, että pallo kulkee normaalisti. Avara kenttä, läpilyönneille on tilaa. Tarkkana pitää olla, että otetaan kaverin läpärit pois, niin todennäköisesti voitetaan.
KPL kärsii pienistä loukkaantumishuolista ja torstaina kokoonpanoon on jälleen luvassa muutoksia. Sarjan paras ulkopeli on kestänyt Janne Kivipellon johdolla hyvin ja sisäpelissä tehoja on löytynyt tasaisesti. Viime otteluissa Toni Laakso, Matti Latvala ja Hacklin ovat pelanneet tasaisen varmasti. Paras kotiuttaja Juha Korhonen on alati vaarallinen, vaikka tiistaina miehen maila ei puhunutkaan tuttua kieltä.
– Ulkopeli on tällä hetkellä hyvää. Etukenttä on mun mielestä toiminut loistavasti, vastustaja joutuu lyömään koko ajan vaihtotilanteissa väliin tai hyviä kovia, jotta saavat vaihtoja. Se helpottaa peliä, Hacklin miettii.
Tilastot:
Pattijoen Urheilijat (11.) 15 ottelua, 13 pistettä, juoksusuhde 72–119 Paras kotiuttaja: Jari Törmänen 0+22 (16.) Paras etenijä: Topi Kosonen 18 (26.) Paras kärkilyöjä: Paavo Pelto 83 (12.)
Kouvolan Pallonlyöjät (5.) 14 ottelua, 30 pistettä, juoksusuhde 108–58 Paras kotiuttaja: Juha Korhonen 0+31 (11.) Paras etenijä: Tommi Mäentausta 25 (8.) Paras kärkilyöjä: Juho Hacklin 67 (38.)
Comments