Toukokuu alkoi lämpimissä merkeissä ja toivottavasti se jatkuu sellaisena. KPL matkustaa tiistaina harjoituspelikauden viimeiseen otteluun Hyvinkään Tahkon vieraaksi. Joukkueet kohtasivat lauantaina Kouvolassa hyvin talvisissa olosuhteissa. Ottelu keskeytettiin toisen jakson toisen vuoroparin jälkeen tasatuloksella 1–1 (6–3, 1–2).
Lauantaina KPL vei ottelun alkua mielin määrin. Oman helpotuksensa toi Tahkon hapuillut ulkokenttä. Sisäpelissä KPL myllytti hyvin tilanteita kahdella kärjellä. Tahko piristyi ottelun edetessä ja varsinkin sen ykkösvaihtaja Juha Puhtimäki pelasi totutun varmaa peliä.
Tiistaina KPL:ltä on sivussa Juha Korhonen ja Matti Saukko. Molemmat ovat pelikuntoisia lauantaina sarja-avauksessa. Lauantaina kotiyleisöä viihdyttänyt Konsta Hyötyläinen ei myöskään ole pelissä mukana, sillä miehen pelikuntoa laitetaan kasaan rauhassa.
Toni Laakso oli lauantaina vahvassa vireessä
KPL esittelee jälleen uuden pelaajan Superpesis-tasolla, kun vuonna 2001 syntynyt Jasperi Luoma tekee debyyttinsä edustusjoukkueessa.
– A-pojat aloittavat kautensa keskiviikkona ja siellä on porukka osin toipilaana. Ei lähdetty sekoittamaan sitä ja Jasperi pääsee nyt jokerina mukaan, pelinjohtaja Eero Pitkänen kertoi.
Pitkänen toivoo KPL:n jatkavan vahvaa ulkopeliä. Sisäpelissä KPL jatkaa uusien juttujen kokeilemista.
– Koren (Korhonen) poissaollessa kotiutusvastuu tulee numerolla pelaaville. Toivottavasti saadaan hyvä keli, Pitkänen heittää säänhaltijalle toiveen.
KPL:n Superpesiskauden kotiavaus pelataan lauantaina 6.5. klo 15.00 Alajärven Ankkureita vastaan!
Comments