top of page

Manse Koplaa etevämpi tiistain taistossa



Viime kauden finaalijoukkueet iskivät yhteen tiistai-illassa, kun Manse PP isännöi Koplaa uusitulla Kaupin stadionilla. Ottelu venyi supervuoropariin saakka, jossa Juha Puhtimäen kunnari nousi ratkaisuksi. Lopputulos 2102 katsojan edessä Manse PP:lle 2-1s (2-1, 2-5, 3-1).

Ensimmäinen jakso oli tasaista taistoa, mutta isäntäjoukkue oli suorituksissaan aavistuksen terävämpi. Ensimmäisessä vuoroparissa Tomi Lehtonen sai hölkkäillä kolmospesältä kotiin, kun Elias Pitkänen syötti kaksi peräkkäistä väärää. Kopla tasoitti samassa vuoroparissa, kun Arttu Ruuska kotiutti Ville Pesun komealla etukentän hidastetulla. Heti seuraavassa vuorossa oli kuitenkin Tuomas Jussilan vuoro kävellä kotipesään ja siirtää isännät johtoon, kun KPL lahjoitti jo toisen juoksun vapaataipaleella. 2-1 –lukemat pysyivät jakson loppuun, kun Mansen varma ulkopeli kesytti vaisua lyöntipeliä esittäneen Koplan. Manselle täten jaksovoitto ilman lyötyjä juoksuja.


Kopla siirtyi ensimmäistä kertaa ottelussa johtoon toisen vuoroparin aloittavalla vuorolla, kun Valtteri Luoman kiskaisu pomppasi kopparin yli ja painui maisemaan kakkospuolelta. Kotiin kakkospesältä asti kiiruhti Elias Pitkänen. Harvinaisempaa herkkua nähtiin vielä samassa vuorossa, kun etenijäjokeri Ville Pesu merkkautti nimensä lyöjätilastoihin, etenijänä juoksussa Valtteri Luoma. Manse vastasi tasoittavalla vuorollaan, kun Perttu Ruuska kotiutti Topias Liljan taitavalla kakkosrajanäpyllä. Kopla otti uudelleen kaulaa, kun kolmannen aloittavalla Ossi Meriläisen onnistui ajolähtötilanteessa kotiuttamaan Patrik Vartaman, lukemat 1-3. Tasainen kilvoittelu jatkui, kun tasoittavalla Juha Puhtimäki kotiutti Jussilan ja kavensi tilanteeksi 2-3.


Jakson ratkaisu nähtiin viimeisen vuoroparin aloittavalla, kun Matti Latvala löi pallon maisemaan ja kenttä rullasi. Toinen jakso merkittiin KPL:lle lukemin 2-5.


Supervuorossa Manse meni menojaan, kun Puhtimäki puhkaisi terävällä lyönnillä kentän kakkospuolelta takapesien ollessa täynnä ja kiersi vielä itse komeasti kunnarin. Kopla kavensi lukemiksi Latvalan kotiutuksella 3-1, mutta kun enempää juoksuja ei nähty, ottelu päättyi lopulta kotijoukkueen 2-1–voittoon (2-1, 2-5, 3-0).


KPL:n seuraava ottelu pelataan torstaina 7.7. kello 18 KSS Energia Areenalla. Tuolloin vieraaksi saapuu Hyvinkään Tahko.

Comments


bottom of page