top of page

Lyöjätykit kohtaavat torstaina tangokaupungissa


Neljän kärjen haastajaksi tälle kaudelle ennakoitu Seinäjoen JymyJussit isännöi Koplaa torstaina. Joukkueet kohtasivat kauden kotiavauksessa Kouvolassa yli 3000 katsojan edessä. KPL nappasi ottelusta voiton numeroin 2 – 0 (10-4, 5-3). Kaksi lyöjäkuninkuutta voittanut Jukka-Pekka Vainionpää johtaa lyöjätilastoa 4+75 tehoillaan, mutta KPL:n Juha Korhonen löytyy toiselta sijalta lukemilla 1+71.

KPL lähtee otteluun kuudentoista ottelun voittoputkessa. Viimeisin jyrän alle jäänyt oli Pattijoen Urheilijat tiistaina. Superpesiksen vuodesta 1989 alkavan historian pisin voittoputki on Oulun Lipon nimissä, 24 voiton mittainen ja pitää sisällään sekä runkosarjan että pudotuspelejen otteluita. Ennätys on vuodelta 1995. KPL:n seuraennätys SM-sarja-ajoilta on 18 voittoa vuonna 1969.

Vahvana kotijoukkueena tunnettu KPL on juhlinut myös vieraspeliasuissa


Ennakossa ääneen pääsevä Matti Saukko löi tiistaina pallon kertaalleen läpi kakkosjatkeelta, mutta vesilätäkkö esti kunnarin synnyn. Saukon uran toistaiseksi ainoa runkosarjan kunnari on kesältä 2016. Viime syksynä Saukko kiersi kunniaa puolivälierässä Koskenkorvan Urheilijoita vastaan.

”Tiistain peli oli itseltä lähtökohtaisesti huono ja sitä täytyy lähteä paljon parantamaan. Nyt kun homma muuttui taas etenijäjokerin rooliin, katsotaan josko sieltä yksi poskipystäri sirvahtaisi kakkospuolelta vaikka kunnariksi asti. Pääasia on kuitenkin saada aina ukkoa kentälle ”Apan” (Anssi Lammila) eteen, niin pojat kyllä hoitaa meidän aina kotiin asti”, tuumailee Saukko.

Kaksi viime kautta jokerin ja ulkopelaajan roolin välillä vaihdellut Saukko ei ole vielä tässä vaiheessa kautta saanut parasta irti itsestään: ”Oma kausi on ollut kyllä aika kaksijakoinen: ihan hyvä alku jokerihommissa ja nyt sisäpeli jäi vähäiselle, kun olin ulkona. Täytyy rakentaa taas jokerin hommaa vähän alusta ja saada siinä onnistumisia.”

Matti Saukko on tuonut tällä kaudella 22 juoksua


JymyJussit vieraili tiistaina Hyvinkäällä Tahkon vieraana. Tuolloin keltapaitainen kotijoukkue oli etevämpi lukemin 2 – 0 (9-3, 6-3). JymyJussit joutui pelaamaan tuon ottelun ilman kärkimiestään Jouni Koskelaa. Koskelalle löytyy kuitenkin hyvä paikkaaja: viime kaudella eniten onnistuneita kentällemenoja (155) tilastoinut Tuomas Raunio. Joukkueen päävaihtaja Ville Viidan käsivamma estää tällä hetkellä ulkopelin, mutta kesäkuun loppupuolella Viita palasi jokeripaitaan. Viidan puuttuminen koppariosastolta on siirtänyt Juuso Myllyniemen polttolinjasta kopparin tontille. JymyJussien kokoonpanossa lyöntivoimaa edustavat Vainionpään lisäksi myös keskipalkin Toni Marjamäki, Atte Kontio ja Miika Anttila, sekä jokerikotiuttaja Samu Sarre. Ulkopelissä joukkueen herra ja hidalgo on käsittämättömästi ilman Itä-Länsi- valintaa jäänyt lukkari Henri Itävalo, mutta hänen lisäkseen harmaapaidoista ei ulkopelin erityisosaajia löydy.

Janne Kivipelto piti Jukka-Pekka Vainionpään kolmessa lyödyssä sarja-avauksessa. Vainionpää iski tällä kaudella Imatralla hurjat 2+14 yhteen peliin


Saukolla on selvät sävelet torstain otteluun: ”Jymyjussit on hyvä sisäpelijoukkue ja ”Jukkis” (Vainionpää) tuntuu olevan kovassa lyönnissä. Täytyy jo ennen sitä päästä niihin kiinni, ettei kamalasti tilanteita saa kaverit. Jymyjussit on kotona todella paha vastus ja tuntuu olevan myös aikamoinen hurmosjoukkue. Kaaripeli korostuu entisestään, Itävalo on pelannut hyvää kautta lautasen ääressä. Mukavaa, että päästään taas kunnolla pelirytmiin ja nämä pienet tauot on lusittu. Täytyy vaan maltilla koko ajan rakentaa meidän peliä paremmaksi. Viime peleissä ollaan oltu aavistuksen verran huolimattomia, vaikka tulos onkin ollut hyvä. ”Teristetää, teristetään”, tuumais Iivaris-Masa!”

Tilastonosto

Kesäkuun pelaajaksi valittu Matti Latvala on ollut hirmuisessa kotiutusvireessä. Matin 58 tilastoitua kotiutusyritystä ovat tuottaneet 44 juoksua – kotiutusprosentti on peräti 75,9 %! Latvalan lyötyjen ennätys on kaudella 2016 lyöty 4+43, joka tulee menemään tällä kaudella uusille kymmenluvuille. JymyJussien Jukka-Pekka Vainionpään prosentti on 63,7 % ja KPL:n Juha Korhonen puolestaan lyö miehen kolmoselta kotiin 60 % tehokkuudella.

Matti Latvala on ollut hirmuisessa lyöntivireessä


KPL:n seuraava kotiottelu on sunnuntaina kello 18:00 pelattava KPL – Kiteen Pallo -90, joka toimii myös Kouvolassa 8.-13. heinäkuuta järjestettävän Tenavaleirin avajaistapahtumana. K-Citymarketin isännöimään otteluun odotetaan paikalle yli 4000 katsojaa, joten kannattaa saapua ajoissa paikalle.

Comentários


bottom of page