top of page

Kyläpesiksen ilmoittautuminen on auki – Kaipiainen ja Utti uusina paikkakuntina mukaan!


Pesis menee kylille alkaa taas toukokuussa entistä laajempana. Kolmivuotisen hankkeen viimeinen kesä täydentyy uusilla kyläkeskuksilla. Pesistä viedään nyt myös Kaipiaisiin ja Uttiin!

Kahdessa vuodessa Pesis menee kylille-hanke on tavoittanut yli 500 lasta.

– Kyläpesis tuo jälleen mahdollisuuden liikkua lähellä kotia. Kaipiaisen ja Utin myötä pystymme viemään toimintaa uusiin paikkoihin ja sitä kautta taas innostamaan lapsia entistä enemmän liikkeelle, KPL:n junioripäällikkö Harri Liekola kertoo.

Pesis menee kylille-hanke on lapsille maksuton. Kyläpesiksessä opetellaan ja pelataan pesäpalloa. Omat välineet eivät ole välttämättömiä. Kyläpesis soveltuu hyvin 5–12-vuotialle tytöille ja pojille. Kyläpesiksen ohjaajat ovat pääasiassa KPL:n ja Puhdin juniori- ja aikuispelaajia.

– Kyläpesiksen suosio on ollut vankkaa monella paikkakunnalla. Toivottavasti ensi kesänä koppeja otetaan entistä laajemmin ympäri Kouvolaa ja Iittiä, Liekola jatkaa.

Kyläpesiksen aikataulu:

7.5.–1.6. klo 16.00–17.00

Maanantai Inkeroinen, tiistai Jaala ja Kaipiainen, keskiviikko Elimäki, torstai Valkeala, perjantai Kausala

5.6.–6.7. klo 10.00–12.45

Tiistai Jaala ja Kausala, keskiviikko Inkeroinen ja Elimäki, torstai Valkeala, perjantai Kaipainen ja Utti.

Ilmoittautuminen Kyläpesikseen:

Lisätiedot:

Harri Liekola junioripäällikkö Kouvolan Pallonlyöjät 0405704182 | harri.liekola@kouvolanpallonlyojat.fi

Comments


bottom of page