KPL sortui ulkopelivirheisiin Vimpelissä


Sarja-avaus ei sujunut KPL:n suunnitelmien mukaisesti. Isäntäjoukkue Vimpelin Veto osoitti kovuutensa varsinkin mailan varressa, eikä KPL loppukiristä huolimatta päässyt pisteiden makuun. Veto voitti ottelun 2-0 (6-2, 7-1). Isäntien sankari oli 17-vuotias Perttu Ruuska, joka sivalsi viisi juoksua. KPL:n parasta esittivät mailan varressa Juha Korhonen (2 lyötyä) ja hyvin kentälle mennyt Tommi Mäentausta. Konsta Hyötyläiselle tilastoitiin ottelussa kaksi lyötyä juoksua.

  1. Tilastot

Konsta Hyötyläinen sivalsi saman tien kaksi juoksua. Ulkona Hyötyläinen onnistui myös hienosti.


Ensimmäisellä jaksolla KPL lahjoitti Vedon karkumatkalle räpylävirheiden kautta. Vedon Mikko Kanalan kunnari kolmannessa vuorossa ratkaisi jakson kotijoukkueelle. KPL sai jakson edetessä sisäpeliään auki ja kolmostilanteet kirjattiin lopulta 9-9.

Veto oli marssimassa helppoon voittoon komeilla sivalluksilla. Kolmannen tasoittavalla KPL osoitti myös oman vaarallisuutensa. 7-1 tappioasemasta KPL nousi 7-6-tilanteeseen. Hurmoksessa palloa iskeneen KPL:n kiri ei kuitenkaan riittänyt.

– Vastustaja pelasi hyvin ja piti peliä hallussaan. Meille jäi paljon mietittävää ja parannettavaa, mutta myös hyviä asioita. Pienistä asioista kiinni, Koplan pelinjohtaja Matti Iivarinen kommentoi.

KPL:n ottelut jatkuvat äitienpäivänä kauan odotetulla kotiavauksella. Veropeliin Seinäjoen JymyJusseja vastaan on myyty jo noin 2500 lippua. Ottelu alkaa kello 17.00.

​TOIMISTON TAVOITAT:

Kouvolan Pallonlyöjät ry.
Salpausselänkatu 40, 3. kerros
45100 KOUVOLA
Puhelin: 040 358 6719
toimisto(at)kouvolanpallonlyojat.fi

​TOIMISTO AVOINNA:

Tiistai - perjantai
10:00 - 15:00

Viikonloppuisin
Suljettu

  • Facebook
  • Twitter
  • YouTube
  • Instagram