top of page

KPL nousi sillasta voittoon - Matti Latvalalta väkevä paluu kehiin!



Vauhtia ja vaarallisia tilanteita. Näitä tarjosi tiistaina KSS Energia Areenalla pelattu KPL:n ja Seinäjoen JymyJussien välinen ottelu, joka päättyi lopulta KPL:n 2-0 -voittoon (6-5, 6-3). Kolmostilanteet KPL voitti helteisessä säässä 18-12.



Ensimmäinen jakso näytti jo menevän selvästi KPL:lle, kun Ossi Meriläinen iski taululle kaksi juoksua jo ensimmäisessä vuoroparissa – tuojina Matti Saukko ja Teemu Nikkanen. Meriläinen kotiutti vielä Matti Saukon kolmannen aloittavalla, ja Kopla johti jo 3-0. JymyJussit ei kuitenkaan luovuttanut: kolmannen tasoittavalla vieraat tulivat rinnalle ja ohi, kun ensin Jaakko Hautaniemi kotiutti Joona Kettusen ja heti perään Toni Marjamäki onnistui lyömään pallon maratonportista pusikkoon. Kenttä rullasi ja JymyJussit siirtyi kuskin paikalle 3-5 -lukemin.




Jakso ei ollut kuitenkaan ohi. Kakkoskärki teki palottoman ajon, mutta kotiutukset eivät onnistuneet. Kahden palon tilanteessa kärki rakenteli hyvillä lyönneillä kahden palon ajolähdön. Lyöntipaikalle asteli viisi ottelua sivussa ollut kapteeni Matti Latvala. Ensin Latvala löi pallon väliin ja Ville Pesu toi 4-5. Etupesien ollessa täynnä, Latvala löi täydellisen iskun kakkosjatkeelle ja kenttä rullasi. Kunnarin arvoinen suoritus toi lopulta Koplalle jaksovoiton, vaikka JymyJussit saikin vielä tasoittavalla vuorolla rakennettua ajolähtötilanteen.




Toisella jaksolla lyönti-iloittelu jatkoi, kun heti ensimmäisessä vuoroparissa Patrik Vartama löi kunnarin tyhjään kenttään. Kopla karkasi jaksolla jo 5-0 johtoon, mutta sitkeä JymyJussit taisteli hyvässä lyöntikelissä vielä kahden juoksun päähän. Kolmannessa vuoroparissa Iiro Nokkala toi kuitenkin tilanteeksi 6-3 Meriläisen lyönnistä, ja noihin lukemiin tapahtumarikas jakso myös päättyi.

KPL:n pelinjohtaja Iiro Haimi oli tyytyväinen erityisesti joukkueensa lyöntipeliin.


- Meillä oli sisäpelissä paljon hyviä lyöntejä, Haimi totesi ja muistutti myös lämpimän kelin vaikuttaneen asiaan. Haimi piti myös tärkeänä, että joukkue kasasi itsensä ensimmäisen jakson menetetyn johdon jälkeen.


- Tää urheilu on sellaista että välillä tapahtuu, mutta hyvin kimmerrettiin sieltä ohi vielä.


Vierasjoukkueesta parhaana palkittiin Toni Marjamäki (1+3), KPL:n parhaaksi valittiin itseoikeutetusti illan sankari Matti Latvala (1+4, 11/12 kl).


Seuraavaksi KPL kohtaa vieraissa Hyvinkään Tahkon 30.6. Seuraava kotiottelu pelataan KSS Energia Areenalla torstaina 7.7. kello 18. Tuolloin vastaan asettuu niin ikään Hyvinkään Tahko.


Comentários


bottom of page