top of page

KPL matkaa sunnuntaina Hyvinkäälle


KPL kohtaa Hyvinkään Tahkon sunnuntaina 20.6. klo 16 alkavassa ottelussa Pihkalassa Hyvinkäällä. Ottelua ennakoimassa kävi kotiutuslyönteihin erikoistunut jokerilyöjä Ossi Meriläinen.


Hyvinkään Tahko on pelannut viisi runkosarjan peliä ennen sunnuntaita. Noista peleistä kolmesta on tullut voitto ja kahdesta tappio. Sarjataulukossa Tahko on seitsemällä pisteellä seitsemäntenä, kun KPL on yhden pelin vähemmän pelanneena sijaa ylempänä kahdeksalla pisteellään.


Ossi Meriläinen odottaa sunnuntailta tiukkaa vääntöä, koska lämpimässä säässä pallo liikkuu vinhaa vauhtia ja oletettavaa on, että kumpikin joukkue saa juoksuja lyötyä. Meriläinen totesi, että Tahkollakin on kotiutusosastolla miehiä (esim. Koplassakin esiintynyt Juha Korhonen), jotka pystyvät juoksuja lyömään ja jopa yksin ratkaisemaan kokonaisia jaksoja, joten tarkkana saa olla.


Säätiedotus lupaa kovaa hellettä, josta Meriläinen toteaa, että kuumalla säällä pallo kulkee. Se on tietysti mukavaa pelin kannalta, mutta toisaalta samalla liian kova helle ei ole enää mitenkään nautinnollinen pelatessa. Itse hän ei ainakaan totea hirveästi helteestä nauttivansa.


Ossi kertoi, että kentällä ei ole oikeastaan suurtakaan merkitystä juoksujen lyömisen kannalta. Jokainen kotiuttaja turvautuu kuitenkin omiin vahvuuksiinsa kentästä riippumatta. Toki joillakin kentillä pallo liikkuu hitaammin. Lisäksi on kenttiä, joilla on erityispiirteitä, kuten vaikkapa Siilinjärven kenttä, jossa kolmospuolelta on käytännössä mahdotonta lyödä läpi. Ulkopelijoukkue pelaakin silloin erilaista kuviota kuin jollakin toisella kentällä pelattaisiin.


Mitään suosikkikenttää Meriläisellä ei ole. Hän toteaa, että hänelle sopivat kaikki kentät ja ne ovat kaikki ihan hyviä. Joillakin pelaajilla tosin on Meriläisen mukaan jonkinlaisia taikauskoisia ajatuksia siitä, millä kentällä peli kulkee parhaiten tai ei ollenkaan. Tämä johtunee enemmänkin siitä, miten kyseisillä kentillä peli aiemmin on sujunut.


Hyvinkään Pihkalan kentästä Ossi toteaa, että se on siinä mielessä erikoinen kenttä verrattuna vaikka KSS Energia Areenaan, että Hyvinkäällä palloa pystyy lyömään läpi melkeinpä mistä vaan. Kenttä on hyvin avara verrattuna moneen kenttään ja kunnarinkin lyöminen on käytännössä mahdollista joka puolelta kenttää. Omasta pelistään hän lopuksi sanoo, että mielellään lyö Tahkoa vastaan mahdollisimman monta juoksua. Tärkeintä on kuitenkin joukkueen menestyminen ja voitto sunnuntain pelistä.


Videon haastattelusta voit katsoa tästä.


Tilanne sarjataulukossa ennen sunnuntain peliä.


Hyvinkään Tahko

Uudet pelaajat: Petteri Alanen (Manse PP), Teemu Nurmio (IPV) ja Ville Vierimaa (SoJy).

Lähteneet: Aleksanteri Haukka (IPV), Jere Harjuvaara (UPV) Teemu Rouhiainen (HP) ja Lauri Vierimaa (KaMa).

1-pelinjohtaja Miika Rantatorikka, 2-pelinjohtaja Markus Meriläinen


Comentários


bottom of page