KPL oli sunnuntaina pelissä mukana, mutta Tahko eteni lopputurnaukseen 0–2 (3–4, 2–3) voitolla. Ottelun ratkaisuksi koitui Tahkon vahva kotiuttaminen ja varsinkin Juha Korhosen (5 lyötyä) vahva vire. Tahko onnistui kotiuttamaan 6/7 kerrasta. KPL teki ottelussa enemmän tilanteita, mutta kotiuttaminen oli tuskaisempaa. Kolmostilanteet 15–10 KPL:lle (avausjaksolla 8–6).
– Tappio on karvas ja se harmittaa. Pikkaisen sellainen olo, että vastustaja oli tuon verran parempi. Meiltä hyviä juttuja, aito taistelu meiltä. Pystyttiin nousemaan. Ulos olisi tarvinnut pienen ryhdin, siellä tuli pieniä virheitä ja peli kääntyi Tahkolle, KPL:n pelinjohtaja Matti Iivarinen pohti.
Iivarisen mukaan KPL saattaa vielä pelata hallissa talvikaudella, mutta joukkueen leirityksiin lopputurnauspaikan lipeäminen ei vaikuta. – Aika paljon oli onnistujia viikonloppuna: eilen Hacklin ja Luoma olivat hyviä. Nuorista Koskelainen ja Nokkala pelasivat hyvin ulkona ja jokereille tuli ajoittain hyviä onnistumisia.
Tahko tuli otteluun vahvasti. Roni Wahlin välilyönnillä ja Juha Korhosen kakkosrajakovalla se meni 0–2 karkumatkalle. Lisää tuli kolmannen aloittavalla, kun Korhonen löysi tilaa kakkossaumasta. KPL heräsi kamppailuun kolmannen tasoittavalla. Kakkostilanteessa Sasu Toikka löi mainion lyönnin kakkosluukusta läpi. Koppari Teemu Rouhiainen ei saanut palloa haltuun ja Toikka kiersi Anssi Lammilan perässä kunnarilla 2–3:een. Valtteri Luoman oivaltavalla näpäyksellä KPL tuli vielä tasoihin.
Neljännen aloittavalla harhaheitto koitui KPL:n kohtaloksi. Hyvin heittoa varmistamassa ollut Juho Hacklin ei saanut pallosta otetta ja Tahkon Patrik Vartama karkasi kotipesään 3–4.
Toisella jaksolla juoksuja piti odottaa kauan. Kolmannen tasoittavalla Juha Korhosen lyönti otti Iiro Nokkalan räpylästä kimmokkeen ja Vartama ehti tuoda 0–1. KPL sai viimeisellä hetkellä homman raiteilleen. Neljännen aloittavalla Antti Hartikaisen hienolla lyöntivuorolla Kopla nousi tasoihin. Hartikaisen kotiutus ui kolmosluukusta läpi ja Tommi Mäentausta toi 1–1. Ajotilannetta myllyttänyt KPL onnistui Valtteri Luoman lyöntivuorolla. Luoman kumura upposi ja Sasu Toikka toi 2–1:een.
Neljännen tasoittavalla Juha Korhoselle rakennettiin yhden palon ajolähtö. Korhosen pussari riitti saattelemaan Vartaman kotiin ja Tahko varmisti jatkoon menon. Korhonen kaunisteli vielä loppulukemat 2–3:een.
Comments