KPL:n Halli-SM pronssijoukkue 2017
Kouvolan Pallonlyöjät sai hallikaudelle hienon päätöksen. KPL pääsi juhlimaan hallipronssia pitkän tauon jälkeen, sillä viimeksi KPL:n pelaajien kaulaan on pujotettu hallimitaleita kaudella 2010.
Pronssiottelussa KPL kukisti Kempeleen Kirin 1–0 (2–2, 3–0). Jokeri Juha Korhonen oli jälleen ratkaisevassa asemassa lyömällä kolme juoksua. Kaikkiaan Korhonen löi kuudessa KPL:n halliottelussa peräti 20 juoksua.
– Eka jakso Tahkoa vastaan oli huonoa lyömistä, mutta sen jälkeen ei tullut montaa hirveän huonoa lyöntiä, Korhonen kertoi.
– Tästä on hyvä jatkaa kohti kevättä ja ulkokautta. Kokonaisuutena meidän ulkopeli oli hyvällä tasolla ja se on kehittynyt. Sisäpelissä meillä on vaihtelevaa peliä, siellä on se isoin tekeminen. Peräkkäisiä onnistumisia pitää saada lisää ja turhia virheitä pois. Varsinkin tilanteiden tekemisessä tarvitaan tasaisuutta, jotta saadaan meidän kotiutusarsenaalia kunnolla käyttöön. Nyt ”Sape” (Toikka) ja ”Hakki” eivät ole juurikaan päässeet kotiuttamaan.
Juha Korhonen oli hallissa huimassa vireessä
Kempeleen Kiriä vastaan KPL selvitti avausjaksolla tasatilanteessa painetilanteen ja onnistui pitämään jakson tasassa. Korhonen piti Tahko- ja KeKi-pelin avausjaksojen tasapelin säilyttämistä arvokkaana.
– Oli kiva voittaa ja päättää hallikausi voittoon. Suurin anti oli kuitenkin siinä, että pääsimme mittaamaan omaa tasoa. Se oli myös tärkeää, että pystyimme pitämään nollat siinä vaiheessa, kun sitä vaadittiin, Korhonen jatkoi.
Toisella jaksolla Korhonen ja hyvän turnauksen pelannut Tommi Mäentausta siivittivät KPL:n jaksovoittoon, eikä ulkokentästä löytynyt pallon mentävää reikää. KeKiä vastaan Anssi Lammila toi kaksi juoksua. Kakkoskärjessä Mäentausta toi ja löi yhden juoksun.
Comentários