KPL jatkoi vahvaa sisäpelaamista Hyvinkään Tahkon vieraana sunnuntaina. KPL nappasi puhtaan 0–2 (5–8, 4–6) tasaisen vahvan sisäpelin ansiosta. KPL:n kärkipelaaja Tommi Mäentausta toi ottelussa uransa 300. tuodun juoksun.
– Peli oli sellainen, mitä odottelin. Tahko on nousussa ja pelannut hyviä pelejä. Arvasin, että tulevat meidät haastamaan ja niin tekivätkin. Ei varmaan pelanneet parastaan, varsinkaan ensimmäisellä jaksolla. Saatiin apuja reilusti sieltä ja omaa peliä käyntiin. Ensimmäinen jakso ei ollut meiltä kovin hyvä. Tauolla yritettiin asioita painottaa ja se lähti hyvin liikkeelle ulkopelistä. Sitä kautta parempi toinen jakso. Enemmän tuntui, että hallittiin tilannetta. Tyytyväinen pisteisiin ja siihen, että tauolla tuli ryhtiä, KPL:n pelinjohtaja Matti Iivarinen mietti.
Tommi Mäentausta toi jo uransa 300. juoksun
Tahko sortui avausjaksolla heppoisiin ulkopelivirheisiin, mutta myös KPL lipsautteli pariin otteeseen.
– Ensimmäisellä jaksolla heikkoa ulkopeliä, annettiin turhan monta. Ei päästy kunnolla haastamaan. Toinen jakso parempaa pesistä molemmilta. 2–2-tilanteessa, kun et itse tee, niin tämän tason kaveri tekee. Loppuun vähän kiriä, mutta isossa kuvassa kaveri oli varmaan tuloksen verran parempi. Vastustaja teki yli 30 kolmostilannetta, se on liikaa. Oltiin koko ajan pienessä paineessa. Peli paranee kuitenkin koko ajan, Tahkon viuhkamies Iiro Haimi kertoi.
KPL:n parhaana palkittiin neljä kertaa kotiuttanut Matti Latvala.
– Viime pelistä jäi parannettavaa. Henkilökohtainen tavoite oli, että saisi muutaman hyvän osuman peliin. Pari kertaa pallo meni väliin ja hyvä niin. Tasaisesti lyötiin porukalla juoksuja. Sisäpeli pyöri hyvin ja Sasu Toikka pelaa hienoa peliä. Viisi peliä pelattu ja mies on ollut meidän paras joka päivä. Mahtava katsella, uusi rooli ja kova paikka, Latvala jakoi kehuja hienosti pelanneelle Sasu Toikalle (kärkilyönnit 9/11).
– Ollaan hyvässä vauhdissa. Vimpelissä eka kierros otettiin pohjakosketus. Peli on siitä lähtenyt eteenpäin. Joka päivä ollaan yhtenäisempiä ja se on varmasti yksi merkittävimmistä asioista, Latvala jatkoi.
Kotijoukkueen paras oli kunnarin ja yhden tavallisen lyönyt Riku Hokkanen.
– Tänään oli hyvä pelifiilis. Nihkeä alkukausi sisäpelin osalta ja tänään myös pallot tarttuivat. Liikaa annettiin ensimmäisellä jaksolla, muuten olisi oltu aika tasoissa. Koko ajan uskottiin omaan hommaan. Tuon verran oltiin koko ajan perässä.
KPL:n vieraskiertue jatkuu tiistaina Sotkamon Jymyn vieraana.
Comments