top of page

KPL jatkaa voittoputkessa – IPV esitti vahvaa sisäpeliä


Kouvolan Pallonlyöjät ja Imatran Pallo-Veikot järjestivät jännittävän tiistai-illan 1963 katsojalle. KPL oli lopulta supervuoroparissa parempi Matti Latvalan kotiutuksella 2–1s (5–4, 4-6, 1–0). Alkukaudesta nihkeästi pelannut IPV oli tiistaina Kouvolassa kovassa sisäpelivireessä ja varsinkin jokeri Jere Dahlström iski palloa vastustamattomasti väliin.

Matti Latvala iski voittojuoksun


Avausjaksolla KPL iski toisessa vuorossa 5–2 johtoon Juho Hacklinin onnekkaan läpilyönnin ansiosta, mutta myös laadukkaiden kotiutusten myötä. IPV tuli Dahlstömin ja Ville Liukun lyönneillä vielä iholle, mutta KPL:n ulkopeli kesti loput rynnistykset.

– Oli hienoa peliä vastustajalta. Jere (Dahlström) oli huipputikissä ja vaihtotilannepurkaminen oli hyvää. Ei pärjätty toisella jaksolla, mutta onneksi lopussa pärjättiin. Tyytyväinen olo, miten vaan olisin voinut käydä, KPL:n pelinjohtaja Matti Iivarinen myönsi.

Toisella jaksolla KPL karkasi 2–0 karkumatkalle, mutta loistavasti palloa lyönyt IPV löi taululle kahden vuoroparin jälkeen 2–6. Dahlströmin välilyöntien lisäksi toinen jokeri Ville Liukku iski pallon kolmosluukusta kahden juoksun arvoisesti.

– Hattua pitäisi nostaa IPV:lle. Löivät palloa merkistä väliin puolikorkeasta syötöstä, KPL:n ykköspalkinnon kolmannessa pelissä putkeen pokannut lukkari Janne Kivipelto kehui.

IPV:n pääviuhkamies Petri Tuuva ei jäänyt surkuttelemaan tappiota, vaan näki omiensa otteissa paljon positiivista.

– Selkeästi on parannettu ja meille hirmu tärkeä piste. Peli-ilme on hyvä. Toisella jaksolla oltiin kuskin paikalla, kukaan ei ole täältä pistettä aiemmin hakenut.

Kopla sai lopulta tuulettaa voittoa


Supervuoroparissa hutunkeiton voittanut IPV valitsi sisävuoron, mutta jäi nollille. KPL rakensi kärjestä tilanteen ja Matti Latvalan vapaa kumura riitti Matti Saukolle, joka toi voittojuoksun.

– Tarkoitus oli tehdä superissa juoksu tai kaksi ja saada vastustaja tiukille, Tuuva kertoi IPV:n taktiikasta.

Mailan varressa todella vahvasti pelannut Dahlström paljasti lyöntivireensä salaisuuden yllättävästä kohteesta.

– Anoppi syötteli eilen varmaan kymmeneen vuoteen ja voin sanoa, että ei ollut kesyjä syöttöjä, mies nauroi.

– Nousujohteista peliä meiltä. Ollaan pystytty pelaamaan hyvin ja itsellä oli hyvä päivä. Pikku hiljaa onkin pakko päästä kuntoon, Dahlström jatkoi.

Toni Laakso puuttui tiistaina KPL:n kokoonpanosta. Iivarisen mukaan Laakson tilannetta seurataan hetki kerrallaan. Kärjessä ja kakkospolttajana pelannut Matti Saukko toi ottelussa hienosti kolme juoksua.

KPL:n asema sarjan kärjessä vankistui, kun Vimpelin Veto hävisi oman ottelunsa Hyvinkäällä. KPL on nyt 11 ottelun voittoputkessa. Ottelut jatkuvat perjantaina Haminan Vallikentällä. Luvassa on alkukesän odotetuin ja varmasti kuumin kamppailu.

teksti: Harri Liekola kuvat: Teemu Parta

Comments


bottom of page