KPL ei saanut sarjaa katki – välieräpaikka ratkeaa keskiviikkona Kouvolassa


Kiteen Pallo pesi hienosti kasvonsa sunnuntaina puolivälierien toiseen kamppailuun. KiPa tasoitti ottelusarjan 1–1:een puhtaalla 2–0 (3–2, 6–4) voitolla KPL:stä. Välieräpaikka ratkaistaan keskiviikkona KSS Energia Areenalla klo 16.30 alkaen. 

  1. Osta liput täältä

– Sisäpelissä yhdeksän kolmostilannetta on liian vähän. Eka jakso oli mahdollisuus voittaa, ei pystytty tekemään tarvittavia juoksuja. Toinen jakso tiukkaa aina siihen läpilyöntiin saakka. Pääsivät johtoon ja heti perään pallo väliin. Yritettiin kammeta, mutta ei riittänyt. Kokonaisvaltaisesti ei päästy sille tasolle että oltaisiin voitu voittaa. Kaverin kolmostilannemäärä oli siedettävä, tuntui että saivat enemmän. Kitee sai liikaa juoksuja hanskasta, selkeä osa-alue mitä pitää parantaa. Ollaan vahvoilla, kun ei aviteta, pelinjohtaja Iiro Haimi summasi.

Matti Latvala löi yhden juoksun


Avausjaksolla joukkueet jakson ratkaisu nähtiin neljännen tasoittavalla, kun kahden palon tilanteessa KiPan jokeri Sami Mikkolanaho löi pallon väliin ja Elmeri Purmonen toi voittojuoksun. KPL:n juoksuista vastasivat 1–1:een Matti Latvala ja etenijä Tommi Mäentausta. 2–2:een löi komeasti välilyönnillä Toni Laakso. KPL:n tilanteiden teko oli vaikeaa, sillä se jäi vain kolmeen kolmostilanteeseen.

Toisella jaksolla KPL pääsi ensimmäistä kertaa johtoon ensimmäisen tasoittavalla. Jere Dahlström näpy riitti Mäentaustalle ja heti perään harhaheitolla Iiro Nokkala karkasi 1–2:een. Toisessa vuorossa KPL:llä oli mahdollisuus lähteä karkumatkalle, kun KiPa jäi nollille. Sisävuoro jäi kuitenkin torsoksi ja kolmannen aloittavalla Joni Lehikoisen tarkka kakkosluukkuveto meni kaislikkoon. Yhtäkkiä KiPa meni 3–2-johtoon. Seuraava lyöjä Lassi Vasarainen iski pallon väliin ja tilanne muuttui 4–2:een. Hannes Pekkinen kotiutti vielä samaan vuoroon 5–2. Kolmannen tasoittavalla Dahlström kierrätti viimeisenä lyöjänä Sasu Toikan ykköseltä kotipesään ja tilanne kaventui 5–3:een. Mikkolanahon välilyönnillä Kitee kuitenkin karkasi 6–3:een, eikä Dahlströmin iskemä 6–4 ollut enää kuin laiha lohtu KPL:lle.

Tommi Mäentausta ehti kotiin kolmesti


Kiteen Pallolle tuli neljännen tasoittavalla paha takaisku, kun koppari Samu-Kalle Varonen loukkasi polvensa kiinniottotilanteessa. Varonen jouduttiin viemään paareilla pois kentältä. Keskiviikkona pelin henki on KSS Energia Areenalla selvä.

– Voittaa pitää keinolla millä hyvänsä. Uskon, että omalla tasolla pelaaminen riittää. Sisäpelissä tehdään tarvittavat ja ulkopelissä ei aviteta kaveria. Kotiedusta varmaan joku etu, mutta se ei tee autuaaksi. Varmasti pieni etu meille, Haimi mietti.

teksti: Harri Liekola kuvat: Vesa Sailio

​TOIMISTON TAVOITAT:

Kouvolan Pallonlyöjät ry.
Salpausselänkatu 40, 3. kerros
45100 KOUVOLA
Puhelin: 040 358 6719
toimisto(at)kouvolanpallonlyojat.fi

​TOIMISTO AVOINNA:

Tiistai - perjantai
10:00 - 15:00

Viikonloppuisin
Suljettu

  • Facebook
  • Twitter
  • YouTube
  • Instagram