top of page

Kitee jätettiin tylysti nollille


Kouvolan Pallonlyöjät ja Kiteen Pallo ottivat yhteen harjoitusottelussa kolealla, sateisella KSS Energia Areenalla. Ottelu pelattiin koronarajoitusten vuoksi tälläkin kertaa tyhjille katsomoille.


Ensimmäisen ulkovuoron KPL:n ulkokenttä hoiti tyylikkäästi, eikä antanut KiPalle tilaisuutta juoksuihin. Omalla sisävuorollaan KPL sai järjesteltyä ajolähdön kärjestä ja ajolähtöön tuli lyömään Matti Latvala, joka kotiuttikin Tommi Mäentaustan. Ajotilanne jatkui tämänkin jälkeen, mutta kotiutusyrityksistä ei lisäjuoksuja syntynyt. Kotijoukkueen johdossa 1-0 lähdettiin vuoronvaihtoon.


KPL:n ulkopeli oli toisessa vuorossa pomminvarmaa, kuten se oli läpi koko ottelun. Toisen vuoron aloittavalta mainittakoon Valtteri Luoman upea haku etukentästä ja siitä seurannut tappoheitto kakkospesälle - selvä palo KiPan Hannes Pekkisestä. Jos Pallonlyöjien ulkopeli oli rautaa, niin sisäpeli puolestaan oli toisessa vuorossa hieman sekavaa, eikä tulosta saatu aikaan.


Kolmannessa vuorossa Kiteen sisäpeli ei niin ikään saanut aikaiseksi kuin kolme nopeaa paloa. KPL sai rakennettua jälleen kärjestä ajolähtötilanteen. Tällä kertaa Latvalan kotiutus ei onnistunut, vaan Mäentausta paloi kotipesään. Toni Kohonen sen sijaan onnistui kotiuttamaan Matti Saukon, joka toi tilanteeksi 2-0. Kun Kohonen vielä täytti pesät toistamiseen, pääsi Janne Kivipelto kotiuttamaan Juho Hacklinin ja näin tilanne oli kolmannen vuoroparin jälkeen 3-0.


Ensimmäisen jakson päätteeksi Kitee sai järjesteltyä kolmostilanteen, mutta KPL:n ulkokenttä jatkoi varmaa suorittamistaan, eikä antanut Kiteelle juoksuja. Näin ensimmäinen jakso kotijoukkueelle puhtaasti 3-0.


Toisen jakson alkajaisiksi jälleen erinomaisesti kentälle mennyt Tommi Mäentausta paloi kakkospesälle, kun Matti Saukon vaihtoyritys epäonnistui. KPL sai kuitenkin järjesteltyä takapesät täyteen Toni Kohosen lyöntivuorolla. Ville Pesua yritettiin tilanteessa kotiuttaakin, mutta kotipesään tuli toinen palo. Myös Arttu Ruuska saatiin vielä saateltua kolmoselle, mutta hänenkin kotiuttamisensa jäi tällä kertaa haaveeksi. Kitee ei saanut omalla vuorollaan miestä kolmospesälle asti. KPL:n ulkokenttä osoitti olevansa jäätävässä vireessä.


Toisen vuoron aloittavalla KPL sai rakennettua ajolähdön ja kotiutuspuuhiin asteli jälleen Matti Latvala. Mäentausta irtosi kuitenkin väärällä syötöllä kolmoselta, joten juoksu jäi haaveeksi tilanteen kuihduttua tämän jälkeen melko nopeasti kasaan. Tasoittavalla vuorolla Kiteen kohtalona oli jäädä jälleen täysin ilman tulosta - edelleen KPL:n ulkopeli oli erinomaista. Yhtään heikkoa lenkkiä ei ulkopelistä tänään löytynyt. Jokainen suoritti omalla tontillaan rauhallisen varmasti.


Kolmas ja neljäs vuoro eivät tuottaneet kummallekaan joukkueelle tulosta. Näin toinen jakso päättyi lukemiin 0-0 ja KPL voitti ottelun 1-0.


Kouvolan Pallonlyöjät - Kiteen Pallo 1-0 (3-0, 0-0)


KPL

- kärkilyönnit 35/66, 53%

- lyödyt juoksut: Latvala 1, Kohonen 1, Kivipelto 1

- tuodut juoksut: Mäentausta 1, Saukko 1, Hacklin 1


KiPa

- kärkilyönnit 20/53, 38%

- lyödyt juoksut: -

- tuodut juoksut: -

Comentarios


bottom of page