Pesäpalloilta päättyi Kouvolan Pallonlyöjien voitonjuhlaan, kun alkukauden "kotarikiusauksesta" päästiin eroon ja otettiin osaltaan tärkeät kolme pistettä plakkariin. Puhtaan voiton sinetöi toisen jakson kiri, jonka myötä ottelu Imatran Pallo-Veikkoja vastaan päättyi 2-0 (3-1, 6-4).
Jasperi Luoma lupaili ennakossa voitokasta peliä ja sitä saatiin! Ottelu lähti käyntiin molempien joukkueiden juoksutilien avauksilla heti ensimmäisessä vuoroparissa mutta loppujakso oli nihkeää. Siitä kertoo osaltaan myös jakson vähäiset kolmostilanteet 5-2.
IPV iski jakson ainoan juoksunsa heti alkuun Ville-Veikko Ollin lyömänä ja Nino Muuruvirran tuomana. Kopla jatkoi samalla linjalla ja nappasi kaksi juoksua heti alkuun Matti Latvalan lyönnillä ja harhaheitolla, tuojina kärjen Tommi Mäentausta ja Patrik Vartama. Sitten homma seisahtui - ulkona peli toimi mutta sisällä ei saatu tulosta aikaiseksi. Patrik Wahlstenin onnistui kasvattaa etumatkaa vielä kolmannessa vuorossa lyöden Tommi Mäentaustan kotiin. Jakso päättyi Koplan eduksi 3-1.
Toisella jaksolla IPV pääsi neljän juoksun etumatkalle heti ensimmäisessä vuorossa, kun joukkueen illan juoksuista vastannut Ville-Veikko Olli iski ajolähdössä lyönnin takarajan tuntumaan ja juoksi kunniaa edellään Joona Sikiö, Juho Hakomäki ja Mikko Kosonen. Kopla ei tästä kuitenkaan lannistunut, sillä edelleen oltiin vain yhden onnistuneen kentäntyhjennyksen päässä. Ottelun vetovastuuseen Kopla siirtyi Patrik Wahlstenin löytäessä kentästä tilaa ja näin kotiuttaen Jasperi Luoman. Ulkokentän upeat suoritukset pitivät kaverin nollavuoroissa.
Voittoaan kohti Kopla kaasutti huikeassa kolmannessa sisävuorossa, kun se siirtyi takaa-ajosta rinnalle ja ohi. Ensin joukkueen ykköspalkittu Elias Pitkänen iski mahtavasti superpesisuransa ensimmäisen kunnarin kotiuttaen sillä edeltään kärjen Tommi Mäentaustan ja Patrik Vartaman. Sitten jokeritykeistä ensin Patrik Wahlsten jatkoi kotiuttaen Pitkäsen ja heti perään Teemu Nikkanen iski vielä tilanteeksi 6-4 Arttu Ruuskan tuomana. Puhtaan voiton Kopla sinetöi laadukkaalla ulkopelillä pitäen kaverin takana. Koko ottelun kolmostilanteet 18-10.
Katso alta lehdistötilaisuuden tallenne
Katso alta Arsedelin juoksukooste
Koplan seuraavat matsit
Sunnuntaina 26.5. vierasmatsi Vimpelin Vetoa vastaan Saarikentällä klo 16.00.
Keskiviikkona 29.5. jatketaan kotona, kun vieraaksi saapuu Seinäjoen JymyJussit. Matsi vauhtiin klo 18.00. Otteluisäntänä tuolloin Helmi Säästöpankki.
Comments