Kankaanpäästä voitolla juhannustauolle

Pallonlyöjät kohtasi voitokkaasti Kankaanpään Mailan keskiviikkoillan ottelussa Kankaanpäässä. Ottelu oli viimeinen ennen lyhyttä juhannustaukoa. Seuraava peli pelataan KSS Energia Areenalla tiistaina 29.6. ja tällöin vieraaksi saapuvat Palloveikot Imatralta.

Voitetun hutunkeiton jälkeen KPL aloitti sisävuorolla. Ville Pesu ja Arttu Ruuska järjestelivät etupesät täyteen. Valitettavasti Juho Hacklinin pomppu jäi sen verran matalaksi, että Pesu paloi kolmoselle. Matti Latvala sai saateltua Arttu Ruuskan kolmoselle, mutta Hacklinista tuli toinen palo kakkospesälle. Ruuskaa ei kotiutettua saatu, vaan hän haavoittui kotipesään. Ossi Meriläinen saatteli tämän jälkeen Valtteri Luoman kolmoselle ja kotiutti hänet myös aivan takarajalle pudonneella lyönnillään. Tilanteessa 0-1 siirryttiin ensimmäiseen ulkovuoroon.


Omalla sisävuorollaan Kankaanpään Maila sai salama-alun, kun ensimmäisenä lyömään tullut Lauri Vierimaa löi pallon kolmospuolelta läpi ja kiersi kunniaa. Kotipesään ei toista juoksua tullut, koska Elias Pitkänen poltti Vierimaan. Toinen palo kotipesään tuli nopeasti ensimmäisen perään. Joona Anttila pääsi yrittämään kotiutusta vielä kertaalleen kahden palon ajolähtötilanteessa ja hän löikin pallon komeasti suoraan Juho Hacklinin eteen, eikä tällä ollut mahdollisuutta tehdä kotipesään paloa. Näin tilanteeksi kotijoukkueelle 2-1. Tässä tilanteessa siirryttiin toiseen vuoropariin.


Toisessa sisävuorossa KPL sai aikaan kahden palon ajolähdön, johon Meriläinen tuli kotiuttamaan. Kotiutus ei kuitenkaan onnistunut, joten KaMan sisävuorolle lähdettiin muuttumattomassa tilanteessa. Vuoron alkajaisiksi sieppari Ruuska haki kärkietenijä Vierimaasta komean palon kakkoselta. Janne Kivipelto otti puolestaan komean kärpäsen ykköseltä Perttu Ollista. Kolmannen palon kolmospesältä haki Matti Saukko, joten KaMa ei saanut mainittavaa aikaiseksi sisävuorollaan.


Ville Pesu pääsi kolmannessa sisävuorossa ykköselle lukkari Rasmus Paanasen tarjoamalla väärällä. Saukko sai vaihdettua Pesun kakkoselle ja Ruuska täytti pesät näpyllä. Palottomaan ajolähtöön tuli ensimmäiseksi lyömään Hacklin, mutta Pesusta kuitenkin ensimmäinen palo kotipesään. Hacklinin toinen yritys onnistui ja Saukko toi tilanteeksi 2-2. Latvala sai täytettyä takapesät uudelleen täyttäen itse ykköspesän KaMan ulkokentän pudottaessa koppilyönnin. Yhden palon tilanteessa kotiutustehtävän sai Kivipelto, jonka kotiutuslyönti oli riittävä nopealle Ruuskalle. Näin tilanteeksi 2-3. Kivipellon epäonneksi toinen lyönti oli laiton ja kun kolmas lyönti päätyi suoraan kopiksi lukkari Paanaselle, siitä seurasi kaksi paloa ja vuoronvaihto.


Kolmannen tasoittavalla KaMa sai rakennettua palottoman ajolähdön ja lyömään tuli Kari Kellokoski. Tämän kotiutuslyönti suuntautui kuitenkin suoraan Saukkoa kohti aiheuttaen palon sekä kotipesään että kolmospesälle. Lisätilanteita KaMa ei saanut aikaiseksi, joten tilanteessa 2-3 mentiin ensimmäisen jakson viimeiseen vuoropariin.


KPL ei saanut neljännessä sisävuorossa lisäjuoksuja, joten KaMa pääsi yrittämään tasoittavalla. Vierimaa haavoittui vuoron alkajaisiksi ykköspesälle ja Perttu Ollin lyönti suuntautui kohti Jasperi Luomaa, joka poltti hänet ykköselle. Kortteenperä pomputti itsensä ykköselle ja Henri Pulkkinen onnistui vaihtamaan hänet kakkoselle. Jasperi Luoma poltti myös Kortteenperän komealla suorituksella kolmospesälle. Tilanteen rakentelu tyrehtyi tähän, joten KPL vei ensimmäisen jakson nimiinsä lukemin 2-3.


Toisen jakson aluksi Jasperi Luoma jatkoi siitä, mihin oli ensimmäisen jakson lopettanut ja otti Perttu Ollista palon ykköspesältä. Kari Kellokoski sai kuitenkin saateltua Antti Kortteenperän kolmoselle ja suoraan kotiin asti lyöden palloa väliin. Näin tilanteeksi kotijoukkueelle 1-0. Toni Pomellista tuli toinen palo, kun hänen kolmas lyöntinsä oli laiton. Lopulta KaMa ei saanut tilannetta uudelleen päälle. KPL:n sisävuoro alkoi Pesun kentällemenolla, mutta Saukko paloi lyötyään viimeisen lyöntinsä laittomaksi. Sama kävi heti perään Ruuskalle, josta tuli jo toinen palo. Nopeassa tahdissa tuli kolmaskin palo, joten tilanteen rakentelu jäi ajatuksen tasolle.


Toisen aloittavalla vuorolla KPL sai haettua ensimmäisen palon nopeasti ykköspesältä. Valtteri Luoma haki heti perään Kortteenperästä palon kakkospesältä. Perttu Olli saatiin vielä kakkoselle asti, mutta hän paloi hetkeä myöhemmin Janne Kivipellon toimesta kolmoselle. KPL:n tasoittava alkoi Ville Pesun palolla kakkospesälle, kun Jasperi Luoman vaihtolyönti epäonnistui ja päätyi lukkari Paanasen räpylään. Näin kärjeksi lähti jokerina pelannut Tommi Mäentausta. Elias Pitkänen sai Mäentaustan vaihdettua kakoselle ja eteni itse ykköspesälle. Valtteri Luoma sai järjestettyä takapesät täyteen ja meni itse ykköselle. Ossi Meriläinen löi hienosti pallon väliin ja kotiutti Mäentaustan. Tilanteeksi 1-1. Jatkuvaan ajolähtöön tuli lyömään Valtteri Hämäläinen. Lisäjuoksuja ei kuitenkaan saatu aikaan.


Kolmannen vuoron alku tuotti KaMalle nopean ensimmäisen palon kakkospesältä. Toinenkin palo saatiin aikaan KPL:n ulkokentän toimesta nopeasti, myöskin kakkospesältä. Henri Pulkkisen KaMa sai kolmospesälle asti, mutta hän paloi kotipesään. Tasoittavalla vuorolla Ville Pesu lähti jälleen kärjeksi hoitaen itsensä ykköspesälle kolmospesän taakse suuntautuneella lyönnillä. Saukko järjesti etupesät täyteen. Ruuskan lyöntivuorolla Pesu paloi kolmoselle, mutta Hacklin hoiti pesät täyteen omalla vuorollaan. Matti Latvala tuli lyömään yhden palon tilanteessa, eikä kotiutus onnistunut, vaan kotipesään tuli palo Saukosta. Kivipelto löi vuorollaan hyvän näköisen lyönnin kolmospuolelle väliin, mutta kotipesään Ruuskasta niukkaakin niukempi palo.


Viimeiseen vuoropariin lähdettiin tasatilanteessa. Valtteri Luoma nappasi komealla suorituksella heti palon Vierimaasta ykköspesältä. Toisen palon teki Kivipelto aivan maagisella haulla polttaen Ollin kakkoselle. Kolmoselle asti KaMa sai kuitenkin Joona Anttilan saateltua ja näin heille aukeni mahdollisuus kartuttaa juoksutiliään. Henri Pulkkinen kuitenkin löi viimeisellä lyönnillään laittoman ja paloi kotipesään, ennen kuin kotiutusta edes ehdittiin yrittää.


Vaikka ottelu oli tietenkin jo voitettu, KPL lähti vielä hakemaan kolmatta pistettä neljänneltä tasoittavalta vuorolta. Arttu Ruuska löi kolmosrajasta pallon läpi sillä seurauksella, että Saukko eteni ykköseltä suoraan kolmoselle ja Ruuska itse kakkoselle. Juho Hacklin pamautti vielä palloa läpi kahden juoksun arvoisesti. Hän ei itse aivan ehtinyt kunniaa kierkertää, mutta KPL vei toisen jakson lukemin 1-3.


Pelinjohtaja Iiro Haimi totesi, että vaikkei sisäpeli edelleenkään lähtenyt rullaamaan toivotulla tavalla, on hyvä, että ulkopeli kantaa kolmeen pisteeseen. Kolme pistettä mukana on hyvä lähteä ansaitulle juhannustauolle.


Kankaanpään Maila-Kouvolan Pallonlyöjät 0-2 (2-3, 1-3)


KaMa:

- kunnarit: Vierimaa 1

- lyödyt: Kellokoski 1, Anttila 1

- tuodut: Vierimaa 1, Kortteenperä 2

- 1-palkittu Lauri Vierimaa, 2-palkittu Antti Kortteenperä, Ruutu-tähtipelaaja Rasmus Paananen

- kolmostilanteet 7

- kärkilyönti% 39


KPL:

- lyödyt: Hacklin 3, Kivipelto 1, Meriläinen 2

- tuodut: Saukko 2, Ruuska 2, V. Luoma 1, Mäentausta 1

- 1-palkittu Janne Kivipelto, 2-palkittu Ossi Meriläinen

- kolmostilanteet 16

- kärkilyönti% 56


Miesten superpesiksen sarjataulukko tällä hetkellä.

​TOIMISTON TAVOITAT:

Kouvolan Pallonlyöjät ry.
Salpausselänkatu 40, 3. kerros
45100 KOUVOLA
Puhelin: 040 358 6719
toimisto(at)kouvolanpallonlyojat.fi

​TOIMISTO AVOINNA:

Maanantai - Torstai
10:00 - 15:00

Viikonloppuisin
Suljettu

  • Facebook
  • Twitter
  • YouTube
  • Instagram