top of page

Kärkimatsin voitolla sarjakärkeen!



KPL ja Hyvinkään Tahko mittelivät torstai-iltana kärkimatsissa KSS Energia Areenalla.

Kopla sai torstai-iltana vastaansa pirteästi kauden aloittaneen sarjakolmosen, Hyvinkään Tahkon. Kopla ei jättänyt ottelussa hyvinkääläisille sanan sijaa ja nappasi matsista täydet kolme pistettä 2–0 (8–2, 4–1) -voitolla.

– Hyvä mieli tuosta, että paljon onnistumisia kotiutuspuolella ja Janne Kivipelto pelasi erinomaisen pelin. Todella tyytyväinen täytyy olla voittoon, KPL:n pelinjohtaja Matti Iivarinen iloitsi ottelun jälkeisessä lehdistötilaisuudessa.

KPL:n trendi on viimeisimmissä otteluissa ollut kovat ottelun avaukset, eikä illan ottelu tuonut tähän poikkeusta. Sasu Toikka iski pallon kakkospuolelta läpi kahden juoksun arvoisesti ja, kun Kivipelto vielä kotiutti Toikan, johti KPL ensimmäisen lyöntivuoron jälkeen jo 3–0.

Tahti jatkui toisen aloittavalla, missä kolme eri kotiuttajaa löi miestä kotiin. Tämän lisäksi tuli yksi juoksu harhaheiton turvin ja Kopla johti jo 7–1. Jakson hienoin lyöntivuoro nähtiin toisen aloittavalla, kun Valtteri Luoma saatteli Roope Koskelaisen ensin ykköseltä kakkoselle ja edelleen kolmospesälle. Lopulta Luoma löi vielä Koskelaisen kotiin saakka.

– Mies tiedostaa, ettei ole ihan samanlaisessa roolissa, kuin moni muu tuossa joukkueessa, mutta hän tietää, että joskus voi tulla tuon tyylisiä hetkiä ja hän käytti hienosti tilanteen hyväksi. Tuollainen nostaa koko joukkueen tahtoa.

Molemmat joukkueet onnistuivat jakson aikana vielä kertaalleen kotiutuksissa, joten jaksovoitto kirjattiin KPL:lle lukemin 8–2.

– Hyvän alun saimme peliin ja olokin oli sellainen, että se tästä lähtee. Hieman saimme myös apujakin siinä, mutta hyviä lyöntejä meiltä tuli, Iivarinen kertasi avausjaksoa.

Toinen jakso oli huomattavasti tasaisempaa vääntöä, kuten kärkimatsissa voidaan odottaakin. Kopla avasi juoksut ensimmäisen tasoittavalla, kun Matti Latvala löi Ville Pesun kotiin, mutta seuraavaa onnistunutta kotiutusta saatiinkin odottaa kolmanteen vuoropariin.

Tahkon Riku Hokkanen löi pallon kolmospuolelta takaa läpi, kun KPL:n ulkokentälle tuli pieni kommunikointivirhe. Hokkanen juoksu lopulta kunniaa ja Tahko tasoitti juoksut.

– Se oli hyvä, että vaikka toinen jakso oli hieman nihkeämpää, niin sitä kunnaria lukuun ottamatta ulkokenttä kesti. Muutamaan peliin se ei ole kestänyt, niin täytyy olla tyytyväinen, että jaksoimme painaa hommia, pelin parhaana palkittu Janne Kivipelto kommentoi.

Kopla kuitenkin vain sisuuntui tästä ja iski tasoittavalla vuorolla kolme juoksua. Toikka kotiutti ensin Matti Saukon, tämän jälkeen Toni Laakso löi Anssi Lammilan kotiin, joka kirjautti uransa 400. tuodun juoksun. KPL:n kolmen juoksun karkumatkalle löi Juho Hacklin kotiuttaessaan Antti Hartikaisen.

Tästä Tahko ei enää noussut, joten täydet kolme pistettä jäivät Kouvolaan lukemin 2–0.

– Toinen jakso oli nihkeämpää peliä. Hyvä rytmin nosto kuitenkin meiltä kolmannessa vuorossa ja saimme siinä ne muutamat tärkeät juoksut, jonka turvin saimme voiton, Iivarinen päätti.

KPL pelaa ennen pientä juhannustaukoa vielä yhden koti- ja yhden vierasmatsin. KSS Energia Areenalla Kopla on tulessa jo heti tämän viikon sunnuntaina kello 17:00, kun vastaan asettuu sarjanousija Siilinjärven Pesis. Viimeisen matsin ennen taukoa KPL pelaa Vimpelissä  keskiviikkona 19.6.

Kuvat: Veikko Veleslalov & Teemu Parta


Comments


bottom of page