top of page

Janne Kivipelto: “Yöunet meinasivat mennä”

Kouvolan Pallonlyöjiin uutena pelaajana Alajärven Ankkureista siirtynyt Janne Kivipelto avaa kirjoituksessaan ensimmäisen leiriviikonlopun tuntemuksiaan.

Tunnelmia ekasta leiristä

Perjantai 18.11.2016 klo 18.00 se sitten alkoi. Siitä oli jo 177 päivää ja 23 tuntia kun olin viimeksi osallistunut joukkueen harjoituksiin, muuten kuin kentän laidalta. Aikahan on suhteellinen käsite ja tässä tapauksessa voinkin sanoa, ettei tämä puolikas vuosi ihan hujauksessa kulunut. Pitkä odotus höystettynä uuteen seuraan tulemisella loi samanlaisen fiiliksen kuin lapsena joulua odottaessa. Positiivisesti jännittynyt ja odottavainen fiilis meinasi viedä yöunetkin perjantaita edeltävältä yöltä.

Itse leirin ohjelmaanhan kuului perjantaille palaveri ja liikkuvuus/jumppareeni, missä käytiin ohjelmassa olevia liikkeitä läpi. Lauantaihin kuului palaveri, lajireeni, spinning ja illalla olikin seuran pikkujoulut. Perjantain reenissä innostuksen vastapainoksi alkoi päähän hiipiä ajatus että mihin tuli lähdettyä ja eihän tästä tule mitään kun suurin osa läpi käydyistä liikkeistä oli uusia, tai ainakaan liikkeiden nimet eivät herättäneet minkäänlaisia muistoja. Nopeasti kuitenkin ajatukset kirkastuivat, muutosvastarinta katosi ja ymmärsin että tätähän minä juuri halusin. Jotta voi kehittyä niin välillä on tehtävä pieniä muutoksia sekä uudistuksia ja välillä taas vähän isompia.

janne

Janne Kivipelto otti ensikosketuksen KPL:n joukkueeseen


Lauantain lajireenissä keskityttiin ihan perusjuttuihin, sillä osalle pelaajista lajvehkeet olivat käytössä ensimmäisiä kertoja tälle syksylle. Muualta tulleena täytyy tähän väliin mainita, että Kouvolalla on käytössään erittäin hyvät reeniolosuhteet pesäpallolle. Iltapäivän spinning oli juuri niin rankka kuin osasin odottaa. Siinä kyllä saa laitettua itsensä lujille ja vaikka se hetken tuntuu ikävältä, niin onhan se hienoa haastaa itseään. Suosittelen kyllä kokeilemaan spinningiä, vaikka ei siitä ainakaan vielä jokaviikkoista rutiinia itselle tulekaan. Seuran pikkujouluissa oli hienoa nähdä koplan toiminnassa mukana olijoita sekä faneja ja viettää heidän kanssa iltaa. Tällaisia tilaisuuksia ei montaa vuoden aikana tule, missä kaikki pääsevät vapaamuotoisemmin tutustumaan toisiinsa.

palaveri

Kausi 2017 avattiin joukkueen palaverilla


Yllä olen kertonut omia fiiliksiä ja tuntemuksia, mutta kyllä jokaisesta joukkueessa huokuu samanlainen innostuneisuus ja motivoituneisuus. Samanhenkiseen porukkaan olikin helppo tulla mukaan ja alusta asti on ollut sellainen olo, että olisin jo kauemmin ollut mukana. Nyt on kausi 2017 aloitettu meidänkin osalta!

teksti: Janne Kivipelto

Comments


bottom of page