Kouvolan Pallonlyöjien oma kasvatti Isto Kauppinen aloittaa KPL:n junioripäällikkönä 1. lokakuuta. 20-vuotias Kauppinen pelasi vielä viime kaudella KPL:n A-pojissa ja Ykköspesistä Haminan Palloilijoissa. Kauppinen on edustanut juniorina KPL:ää 11 kautta ja hän on ollut voittamassa A-poikien ja B-poikien SM-hopeaa.
– Odotan innoissani mitä kaikkea tuleva työ Koplan junnupäällikkönä tuo. On hienoa päästä omaan kasvattajaseuraan kehittämään jo nyt loistavaa junioritoimintaa. Tuon varmasti mukanani omia ajatuksiani toiminnan kehittämiseksi. KPL:ssä on hyvä yhdessä tekemisen kulttuuri, meillä on aktiivisia valmentajia ja vanhempia, joiden kanssa on mukava päästä toimimaan, Kauppinen kertoo.
Kauppisen vastuualueena ovat G–D-ikäiset juniorit ja toiminnan organisointi. Talvikauden toiminta juniorijoukkueilla alkaa marraskuussa ja uudet pelaajat ovat tervetulleita mukaan toimintaan.
– Tulevan kauden suunnitelmat ovat jo melko pitkällä. Haikein, mutta hyvin mielin jätän tehtävät Istolle. Istolla on nuoruuden paloa lähteä hoitamaan osaltaan KPL:n junioritoimintaa. KPL:n tärkein voimavara ovat ihmiset, on ollut hienoa aikaa päästä toimimaan yhdessä pesäpallon kärkiseuroista, junioripäällikön tehtävät jättävä Harri Liekola sanoo.
Yhteystiedot
Isto Kauppinen 045 852 0580 isto.kauppinen@hotmail.fi
Comments