top of page

Harri Liekolasta KPL:n junioripäällikkö

Harri Liekola aloittaa Kouvolan Pallonlyöjien junioripäällikkönä 15. helmikuuta. Liekola on KPL:n oma kasvatti ja on toiminut KPL:n viestintävastaavana kaudesta 2013. Liekola on myös toiminut useana kautena KPL:n junioreiden valmentajana.

Kouvolan Pallonlyöjien junioripäällikkönä aloittava Harri Liekola (34) on koulutukseltaan sosionomi ja hän on aiemmin toiminut lasten ja nuorten parissa lastensuojelussa ja nuorisotyössä. KPL:n viestintävastaavan tehtäviä kaudesta 2013 hoitanut Liekola lähtee innoissaan kehittämään KPL:n juniorityötä.

– Junioripäällikön työstä on puhuttu jo jonkun aikaa ja nyt siihen avautui loistava mahdollisuus. Olen erittäin innoissani, kun pääsen työskentelemään Koplassa. KPL:n junioritoiminnassa on ollut hyvä tekemisen meininki jo pidemmän aikaa. Siitä iso kiitos Eero Pitkäselle ja lukuisalle joukolle vetäjiä ja vanhempia. Oma ja seuran tavoite on kasvattaa juniorimääriä ja uskon meillä olevan siihen hyvät mahdollisuudet, Liekola kertoo.

– Meidän juniorityö on ollut menestyksestä viime vuosina. Hienoa, että pystymme myös jatkossa kehittämään sitä puolta. Seuratoiminnan kehittäminen vaatii pitkäjänteistä työtä ja uskon, että Liekola tuo siihen omalla panoksellaan uusia asioita, KPL:n toiminnanjohtaja Jukka Rasimus kertoo.

Harri Liekola (oik.) ja toiminnanjohtaja Jukka Rasimus kättelivät sopimuksen synnyttyä


Junioripäällikön palkkaamiseen KPL saa Pesäpalloliiton myöntämän 10 000 euron tuen, joka myös omalta osaltaan mahdollistaa täysipäiväisen henkilön palkkaamisen toimeen. KPL:n junioreissa pelaa tällä hetkellä noin 200 lasta.

– Olen viime vuosina ollut aktiivisesti KPL:n toiminnassa mukana. Aloitin KPL:ssä jo 90-luvun alussa, joten suurin osa seuran tekijöistä on minulle tuttuja. Siinä mielessä työn aloittaminen on helppoa, Liekola jatkaa.

Junioripäällikön päätehtävä on hoitaa seuran junioripuolen asioita ja samalla kehittää toimintaa. Liekola vastaa pääasiallisesti varsinkin G-D-junioreiden toiminnan kehittämisestä.

– Harri tuntee seuran ja sen sidosryhmät, mikä helpottaa työn tekemistä. Laadukas ja järjestelmällinen toiminta tuovat toivottavasti lisää harrastajia pesäpallon pariin. Meidän tavoite on olla yksi pesäpallon suunnannäyttäjistä ja kaikessa tekemisessä pyrimme kehittämään omaa toimintaamme, Rasimus toteaa.

Lisätietoja

Harri Liekola, junioripäällikkö, 040 5704182, harri.liekola@kouvolanpallonlyojat.fi Jukka Rasimus, toiminnanjohtaja, 050 3511964, jukka.rasimus@kouvolanpallonlyojat.fi

Comments


bottom of page