top of page

Anssi Lammila jatkaa KPL:ssä myös 2020


KPL:n kapteeni Anssi Lammila on allekirjoittanut vuoden jatkosopimuksen Kouvolan Pallonlyöjien kanssa. Lammila on pelannut KPL:ssä yhtäjaksoisesti kaudesta 2009 saakka. Lammila on voittanut KPL:ssä kolme SM-hopeaa. Hyvinkään Tahkossa Lammila juhli SM-kultaa kaudella 2007. Lammila on pelannut urallaan seitsemän miesten Itä–Länsi-ottelua.

– Vielä on virtaa pelata, enkä miettinyt muita vaihtoehtoja kuin Kopla. Vuosi kerrallaan, katsotaan mitä vuodet tuo tullessaan. Ainakin yhden vuoden voin luvata, että annan kaikkeni pesiksen parissa, 35-vuotias Lammila kommentoi.

Lammila on viime vuosina kuulunut sarjan kärkikaartiin ykkös-kakkostilanteen vaihtajana. Lammilan kärkilyöntiennätys on kaudelta 2018, jolloin mies löi peräti 203 kärkilyöntiä yli 76 % onnistumisvarmuudella. Ulkopelissä mies luutii tärkeää polttajan paikkaa ja vaihtotilanteissa Lammila nähdään välimiehenä.

Tällä kaudella Lammilan kautta varjosti vakava sairaskohtaus, mutta mies on toipunut kauden ratkaisuhetkillä takaisin pelikuntoon ja numerolle kaksi.

– Siistiä, että saa ja pystyy vielä pelata. Toivotaan, että saa päättää koska lopettaa. Välähti mielessä, että jos tää loppukin kokonaan, muuten en osaa sanoa. Enemmän silloin mietti tätä kautta, että loppuko pelit tältä kesältä. En suostunut luovuttamaan kaikesta vielä ajatusta.

Lammilan sopimuksen myötä KPL:llä on kasassa 12 pelaajasopimusta kaudelle 2020.

– Anssi on iso persoona ja hyvä pelaaja. Seuran puolelta ei ollut jatkamisesta mitään epäselvää. Anssilla oli omat terveyshuolet ja haluttiin ottaa pieni aikalisä. Nyt kun tilanne on selkiytynyt, pääsimme laittamaan asiat virallisesti kuntoon, KPL:n pelaajasopimuksista vastaava Stefan Sburatura kertoo.

– Neuvotteluita käydään tiivisti tulevan kauden osalta. Ratkaisuja odotetaan ja joukkuetta pyritään vahvistamaan ensi kaudelle. Kerrotaan näistä sitten lisää, kun niistä on kerrottavaa, Sburatura jatkaa.

Kouvolan Pallonlyöjien sopimustilanne 30.8.2019

Juho Hacklin 2020 Janne Kivipelto 2021 Anssi Lammila 2020 Valtteri Luoma 2021 Matti Latvala *loppu-ura* Toni Laakso 2020 (+2021) Santeri Löppönen 2020 Tommi Mäentausta 2020 (+2021) Jere Paananen 2020 (+2021) Ville Pesu 2020 (+2021) Matti Saukko 2021 Sasu Toikka 2020

Comentarios


bottom of page