A-poikien puolivälierät Vetoa vastaan alkavat maanantaina

KPL:n A-juniorit aloittavat pudotuspelitaipaleensa Vimpelin Vetoa vastaan. Alkusarjan lohkossaan kakkoseksi sijoittunut KPL lähtee sarjaan kotiedulla. KPL kärsi alkusarjassa vierastappiot Kiteen Pallolle ja Jyväskylän Kirille, mutta voitti kahdeksan muuta ottelua.

DSC_3692

KPL:n avainpelaajiin kuuluvat edustuksen mukana pelaavat lukkari Jesse Eskelinen, polttolinjan Konsta Hyötyläinen, koppari Teemu Nurmio ja etumies Valentin Ikonen. Kärkietenijänä on pitkälti pelannut Haminan Palloilijoissa miesten pelejä pelaava Joona Mäkelä, jota Nurmio on kakkosena siirrellyt eteenpäin. Mailataituri Iiro Nokkala on vastannut vaihtotyöskentelystä, jotta Hyötyläisellä, Ikosella, Jesse Valveella ja Sami Saarisella on kotiutuspaikkoja. Kakkoskärjessä etenemisestä vastaa yleensä jokeripakasta kaivettuna Eero Kuitunen tai Santeri Löppönen, joita Eskelinen ja pompputtaja Valtteri Hämäläinen liikuttelevat eteenpäin. Kotiutushommat jäävät jokereille tai Jani Pursiaiselle. Valtteri Luoma on keskittynyt pääosin ulkopelin lukkona toimimiseen. Sisäpelivastuuta edustuksenkin mukana pelannut “Vatu” saa enemmän B-poikien peleissä.

Eskelinen on esiintynyt varmoin ottein miesten peleissä


Pelinjohtaja Anssi Lammila oli tyytyväinen runkosarjaan: “Oma kautemme on sujunut hyvällä tasolla. Peleissä on pyörähtänyt ainakin 20 eri pelaajaa, mikä mielestäni nostaa runkosarjan voittosaldon (8/10) arvoa entisestään. Tappiot tulivat kärkipelissä Kiteen vieraana ja kesäkuussa Kirin vieraana. Kotisaldo säilyi siis puhtaana ja siitä lähdetään jatkamaan. Joukkueemme rungon on luonut edustusjoukkueen puluparvi (Nurmio-Ikonen-Hyötyläinen). Erityisesti heiltä ja tietenkin Eskeliseltä lukkarina on syytä odottaa vastuunkantoa lopuissakin peleissä.”

Teemu Nurmio pelaa A-poikien peleissä kolmoskopparin isoa tonttia


Vastustaja Vimpelin ykköshevosia ovat Ruuskan veljekset Arttu ja vasta C-ikäinen superlupaus Perttu. Mansen mukana Ykköspesistä pelannut Juho Ammesmäki ja Vedon lisäksi Kempeleen Kirin Superpesis-miehistössä vuokralla ollut Olli Heikkala tarjoavat apuja. Minkälainen joukkue se Vimpeli oikein on, KPL A:n pelinjohtaja Anssi Lammila?

Vimpelin joukkue on aika lailla tyypillinen pohjalainen joukkue, eli hyvin lyöntivoimainen porukka. Terävimpänä kärkenä tosiaan Ruuskan veljekset ja ulkopelin sieluna Olli Heikkala. Ulkona pitää pelata järkevästi ja pakottaa Vimpeli lyömään juoksunsa yksitellen. Silloin uskon meidän pärjäävän”, pohtii Lammila ja päättää pyyntöön: “Toivottavasti lehtereille saapuu mahdollisimman moni pesäpallon ystävä kannustamaan A-poikia matkalla kohti tavoitetta, eli SM-mitalia.”

Edustuksessa kolmosvahtina pelaava Hyötyläinen hoitaa junioreissa kakkosvahdin virkaa


Liput A-poikien otteluihin liput maksavat 5 euroa. Alle 16-vuotiaat, juniori-, valmentaja-, klubi- ja kannattajakorttilaiset pääsevät sisään ilmaiseksi. Runkosarjan kausikortit eivät nimensä mukaan ole enää voimassa.

Ottelupäivämäärät KPL – Vimpelin Veto maanantaina 1. elokuuta klo 18:00, KSS Energia Areena. Vimpelin Veto – KPL perjantaina 12. elokuuta klo 18:00, Saarikenttä KPL – Vimpelin Veto maanantaina 15. elokuuta klo 18:00, KSS Energia Areena (tarvittaessa)

​TOIMISTON TAVOITAT:

Kouvolan Pallonlyöjät ry.
Salpausselänkatu 40, 3. kerros
45100 KOUVOLA
Puhelin: 040 358 6719
toimisto(at)kouvolanpallonlyojat.fi

​TOIMISTO AVOINNA:

Tiistai - perjantai
10:00 - 15:00

Viikonloppuisin
Suljettu

  • Facebook
  • Twitter
  • YouTube
  • Instagram